torstai 16. heinäkuuta 2009

Soronoo sober days

Tän päivän epistolana oli pitkä matka, 16,5 kilomeetteriä ja silleen. Kulku oli yllättävän hyvä siihen nähden että yöllä päätin jo olla juoksematta kieriessäni selkävaivoissani. Sijoitus oli siis seitsemän.

Sitä en anna itelleni anteeksi että tein rasteille pummeja kolmen minuutin edestä. En anna sitä anteeksi ainakaan kolmeen päivään. Ei noin helpossa maastossa ja helpolla radalla voi niin tehdä jos meinaa pärjätä. Ei vaan voi.

Miulle toi seittemäs sija on hyvinkin peruskauraa. Miesten sarjassa oon juossu pitkän matkan mm-katastuksia vuodesta 2003 ja sijoitukset on 10, 10, 8, 11, 7, 8 ja 7. Siinä sitä on hyvä sarja mut tuntuu että siitä ei vaan pysty parantamaan. Tiukassa on sano, tiukassa on. Ehkä joltain Sammelvuolta se vois onnistua.

Kaiken kaikkiaan oon ihan tyytyväinen noihin kisoihin. Sijat oli 4, 7, 20 ja 7. On se aika pirun paljon parempaa ku kevään korvalla. Ekassa kisassa olis pitäny iskeä kolmen sakkiin että heilahtaa, siinä se olis ollu mahollista easily.

Kirjotan tätä juttua Joensuussa. Läksin kotiin, tai siis AP:n luokse, enkä siis juokse huomista takaa-ajoa. Selkä on vaivannu koko vuoden ja tänä aamuna päätin että nyt saa riittää kipulääkkeiden syönti. Selkä on saatava kuntoon että mielekkyys palaa.

Nyt olen lomalla sunnuntaihin saakka. Kassellaan syssymmällä taas.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.