torstai 29. joulukuuta 2011

Kansitus valmis

Sain synttärilahjaksi pari kirjaa. Vähän lukevana ihmisenä voin todeta, ettei näitä pysty todennäköisesti kuin selailemaan ja lukaisemaan otteita sieltä ja täältä. Sen verran outoa tekstiä ne sisältävät. Olkoon sitten kyseessä vaikkapa meikäläisen gradut, samanlaiset mustat kannetkin. Se oikea gradu kun ei tunnu valmistuvan koskaan...

Ja miksipä se itsekseen valmistuisikaan.



keskiviikko 28. joulukuuta 2011

Hei mummo

Terveiset täältä harjoituskauden ensimmäiseltä etelän leiriltä. Leirin aikana olen oleskellut ensin Haminassa, ja sitten Ulvilassa. Suunnistusta on kertynyt neljän treenin verran, eikä enempää ole tulossa ennen huomista laskeutumista Joensuuhun.

Perjantaina tein yötreenin Haminan Myllykylän alueelle. Tarkka paikka sijaitsi vanhan kyläkoulun viereisellä, ns. Rakinmäen alueelle. Juuri tuossa kyläkoulussa suoritin ala-asteeni, Rakinmäen ladulla tein pohjakuntoa hiihtäen, juosten ja pyöräillen.

Jouluruokailut sulateltiin Jarkon kanssa joulupäivän pitkällä suunnistuksella. Iskä heitti meidät Kannusjärven perukoille, sieltä tultiin sitten suunnistaen 17 kilsan matka Myllykylään. Oma hommansa siinäkin, lunta oli sadellut edellisenä päivänä sen verran, ettei askel päässyt kovin korkealle maanpinnasta nousemaan.

Satakuntaan siirtymisen jälkeen suuntasin auton nokan kohti Hiisijukolan maastoa. Teemana avokalliosuunnistus ja tehona vk1. Pari viimeistä lippua jouduin jättämään väliin, olivat nimittäin louhineet sen rastimäen kokonaan pois. Olipa aika hauska fiilis juosta joulukuun lopussa pitkin avokallioita auringon valaistessa maisemaa. Menisivät nämä talvet näinkin.

Yritin myös kaivaa ankkuriosuuden rastipukkia esiin, jotta voisin tarkastaa pitääkö tarina paikkaansa. Mutta se onkin jo eri tarina se, kysykää Börjeltä mikäli kiinnostaa. Eikä sitä pukkia sieltä löytynytkään.

Leirin viimeisenä treeninä kävin Pohjalan laatiman radan Yyterissä. Siinä oli meikäpojan Portugalit ja Espanjat, ajaa ihan saman asian. Yyterissä juoksin EM-katsastuksen vuonna 2008, eikä siitä tainnut mitään tulla, muistaakseni reilu 2 minuuttia jäin nopeimmille. En kyllä ihmettele yhtään, kartta antaa sijan moitteelle. Taitavimmat osasivat kyllä siltikin, Lehtokin siellä kärkipäätä taisi kolkutella. Se oli muuten kevät, jolloin olin kunnossa. Tsekissä oli jossain hyvätasoisissa kisoissa muistaakseni seitsemäs. Sitten ajattelin ,että nyt muutama treeni oikein kovaa, niin kunto nousee vaan. Monttuunhan se meni että heilahti, ei mihinkään pariin viikkoon. Kaudesta tuli kuitenkin loppupeleissä mun paras, ei sitä huonoa menoa kauaa kestänyt.

Peruspessimistinä olen ollut hieman ihmeissäni viime aikoina. Tavallisesti joku asia on melkeinpä aina vaivannut, ja jollain osa-alueella on mennyt huonosti. Nyt tuntuu menevän kokonaisuudessaan mukavasti, ei oikein osaa olla. Ei pysty yhtään masentelemaan. Nautitaan nyt tästä vaiheesta.

Lauantaina uudenvuodenjuoksu.




sunnuntai 18. joulukuuta 2011

18.12.2011

Aamupäivällä 30 kilsaa sekalaisessa seurakunnassa.

Iltapäivällä kirkossa sekalaisessa seurakunnassa.

sunnuntai 11. joulukuuta 2011

BB King

Moi

Ei ehdi nyt kovin pitkästi raportoimaan, se on BB-finaali alkamassa ihan justiinsa. Veikkaan voittajaksi Janicaa. Siitä sitten vaan BePoppiin juontamaan kolmen kerroksen bileitä, lehdessä mainos: Tänään bileet, juontaa BB-Janica, S-etukortilla 15 €, ilman 18€.

Eilen ol testijuoksu ja aika oli tällä kertaa 34'50. Hävisin kirissä Pohjalalle, ja sehän harmittaa vietävästi. Kuten tappio aina tekkee. Iltasella juostiin yötreeniä AV-porukalla, järjestinhän valmentajan ominaisuudessa treenipäivän AV-ryhmälle. Hyvä porukka on tulossa.

Tänään mentiin muistelemaan Vaaroille maratonia. Juostiin sama lenkki kuin syksyllä oli pariin kertaan tehty, tahtoo sanoa 28km ja vieläpä nousukkaalla reitillä.

Tällä kertaa olosuhteet eivät olleet puolellamme. Talvi oli tullut ja reitti hitaahkossa kunnossa, aikaa meni nimittäin niinkun kauan kuin 3h30min. Eikä kävelyä tullut juuri nimeksikään!

Moitimme: La Sportivan kenkiä

Pari kuvaa puhukoon puolestaan.







Jos Kese lähtee ens vuonna vaarojen viivalle, niin minä otan haasteen vastaan.

keskiviikko 7. joulukuuta 2011

Luontopolulla

Täällä Joensuussa hiihdellään taas. Tässä hieman selvitystä Saariselän lomasta, joka toteutui siis 1.-6.12.2011.

Harjoitteluohjelma toteutui seuraavalla kaavalla: aamulla hiihtoa, illalla juoksua. Ladulla ja juoksureiteillä tuli vastaan ja ohittikin useita tuttuja nimiä. Treenaa ne muutkin näemmä.

to:
ip hiihto v 1.45 23km
i juoksu 0.35 7km

pe:
ap hiihto v 1.22 19km
ip juoksu 0.52 12km (8km 31'40 vk1 hissien ala-asemalta kylille, siellä pari kiekkaa ja lopuksi ylös Kaunispään rinteeseen. Rost tuli vastaan, kiristin siinä kohtaa)

la:
ap hiihto p 2.01 27km
ip juoksu 0.53 12km (10km pm 41'38. Näin Taivaisen(t))

su
ap hiihto v 2.45 34km

ma
ap hiihto p 2.25 31km
ip juoksu 1.00 10km seuraavalla reitillä:

Iisakkipään luontopolku, 6 km, on pidempi rengasreittivaihtoehto Iisakkipään luontopolulle. Polun varrella voi aistia jääkauden läheisyyden, sillä luontopolun opastustaulut kertovat mm. jääkauden jäljistä. Iisakkipään huippu kohoaa 454 metriä merenpinnan yläpuolelle ja reitillä on paljon nousuja ja laskuja. Iisakkipäältä avautuu hienot maisemat. Reitti käy myös Pääsiäiskurun reunalla. Opastustaulujen kieliversiot ovat suomi, englanti, ranska ja saksa. Reitti soveltuu aloitteleville retkeilijöille, mutta vaatii jonkin verran kuntoa. Talvisin polku toimii lumikenkäreittinä. (luontoon.fi)

Kyseessä oli yksi hienoimman fiiliksen treeneistä koskaan. Yksin pimeässä avotunturiin läpi hangen ja tuiskun seurana uusi Nightwish. Siinäpä osui oikea musiikki tuohon tilanteeseen. Parhaat tunnelmat saa yleensä kuitenkin treeneistä, se on todettu ennenkin ja pitää edelleen paikkaansa.

Mukava matka oli siis kyseessä. Lakkamunkit maistuivat entiseen malliin, eikä ylimääräistä stressiä juurikaan esiintynyt. Ei tarvinut edes hiuslisäkkeitä värkätä, niitä ei ajomatkalla Joensuuhun tarvittu.

Linnajuhlat jouduin tällä kertaa katsomaan digipoksilta. Suosikkini löytyy ihan tästä lähisuvusta. Ihan ei velipojan tasolle komeudessa tietenkään päästä, mutta kaikkea ei voi vaatia. Hyvin se meni!

tiistai 29. marraskuuta 2011

Ja laji oli suunnistus

Edelliseen vielä. Ei ole siis sanottu että em. harjoitukset tehdään tiellä, niitä tehdään myös maastossa mikäli olosuhteet sallivat, tällä hetkellä alkaa olla aika heikkoa sen suhteen. Ja kivaa on kyllä välillä vetää ihan pelkästään vyssiikkatreeniä, onhan tässä suunnistettu kokolailla pitkä kausi huhtikuusta lokakuun loppuun. Smoolannin jälkeenkin tehtiin vielä hyviä yötreenejä kunnes lumi tuli maahan. Ja kyllä mulla paikat kestää, onhan tässä pohjustettu vuosikaudet. Oikeastaan rupes pikkusen risomaan. Pesupaikalla jauhetaan tasaisin väliajoin siitä, miten 70-luvulla treenattiin paljon ja kovaa. Sitten jos laitat tänne esille jotain ohjelmaa, niin sekin on sitten liian kova tai liikaa juoksua tai jotain. ForrestG:ltä oikean suuntaista kommenttia tähänkin asiaan, kuten kaikkeen yleisesti ottaen.

Se siitä, ainahan sitä voi kommentoida ja näin jatkukoon. Vielä kun asiat sanottaisiin omalla nimellä niin hyvä.

Eka viikko meni hyvin, eikä ohjelma tuntunut turhan kovalta. Tehothan ovat kuitenkin melko maltillisia, ainakin näin kohtalaisessa syyskunnossa homma sujuu mallikkaasti. Tällä viikolla treeniä maustaa Saariselän reissu, sinne lennetään torstaina ja oleilu jatkuu itsenäisyyspäivän tienoville. Ohjelmaan sisältynee hiihtoa ja juoksua toivottavasti enemmän kuin edellisellä Saariselän reissulla syksyllä 2009. Silloin teimme ruskaretken ystäväni Tuukan kanssa, eikä arkistoja ole avattu vieläkään. Tuskinpa avataankaan.

En nyt jaksa tämän enempää. Palaan asiaan joskus tulevaisuudessa paremmalla fiiliksellä.

maanantai 21. marraskuuta 2011

PK-kauden alku alkaa nyt

Lepokausi on onnellisesti takana, ja tänään aamulla painoin sarvat jalassa menemään. Into piukassa, kuten aina.

Kulunut kolme viikkoa vietin siis hieman rennompia aikoja. Viime vuosina olen joutunut niin monesti aloittamaan pohjalta, etten halunnut ajaa kuntoa liian alas. Se on karmea tunne kun peruslenkkikään ei kulje yhtään minneen, ei kiitos enää semmoista mikäli mahdollista. Lisäksi ajatuksena on olla läpi talven kohtalaisen hyvässä kunnossa, olen analysoinut useiden lajien osalta asian niin, että ihan sama missä vaiheessa ukko nykäistään viivalle niin kunto on aika lähellä huippuiskua.

Harjoittelin siis kuluneet kolme viikkoa siten, että vähensin määrää ja lopetin pitkät lenkit. Sen sijaan kovat treenit tein totuttuun malliin, ja ainakin nyt tuntuu siltä, että kunto ei pahemmin ole edes tippunut. Hyvä tilanne lähteä eteenpäin, kerrankin. Eikä vammoja ole.

Jätin pois kaikki pientä ahdistusta aiheuttavat jutut, kuten lihashuollon. Ravintokin oli hieman totuttua rasvaisempaa. Treeneissä en viitsinyt pahemmin verrytellä.

No, se siitä. Tässä uuden valmentajani Jarmo Tonderin laatima ohjelma pk-kauden alkuun (sisältää pääharjoitukset, lisäksi tehdään tietysti päivittäin kevyt lenkki).

Ma: kevyt 5-15km (lihaskunto)
Ti: VK1 rento 6-8km, 2km kevyttä alkuun ja loppuun
Ke: TV eli perusmättö 10-12km
To: kevyt 5-15km (hermottava puntti)
Pe: VK1 rento 8-12km tai VK2 6km. kevyet alkuun ja loppuun.
La: TV eli perusmättö 10-12km
Su: Pitkä eli 30+ juosten, hiihtäen 3h+

Mikäli satut liikkumaan Joensuussa niin lenkkiseura kelpaa.

lauantai 5. marraskuuta 2011

Testijuoksu

Tänään avattiin testijuoksukausi Katajan ja KR:n toimesta. Vaikka meneillään on pieni keventely, ajattelin kuitenkin lähtä kattomaan mikä on kunto. Jos viikko sitten kulki hyvin, niin ei kai se siitä paljoa voi huonontua.

Startattiin klo 11, ja viivalla olivat itseni lisäksi Keskisalo, Joonas Lehtinen, Metsälä. Naisten sarjassa Johanna Lehtinen oli suurin ennakkosuosikki.

Läksin matkaan ilman mitään sykemittareita tai gps-laitteistoja, tavoitteena juosta tunteella. Jukka ja Joonas vetivät, meikäläinen varjona perässä. Yritin hengittää mahdollisimman hiljaa,etteivät pojat huomaisi kuinka tiukalla olen. Menimme kolmestaan noin 6,5km. Sen jälkeen eroa alkoi tulla. Jukka karkasi, ja Joonas juoksenteli noin kymmenen metriä edelläni.

Juoksin koko matkan tasaisesti 3'20 kilsoja, siis suunnilleen. Koska vitosen väliaika oli 16'45 ja loppuaika 33'20 niin tasaisesti menin. Juoksijat pystyivät kiihdyttämään lopussa. Jukka juoksi 32'35, eli lopussa on vedetty melkein 3'/km.

Otan vielä 1-2 viikkoa rennommin. Kunto tippuu varmasti hieman, mutta lähtötilanne kauteen 2012 on erittäin hyvän tuntuinen.

Tässä vielä kuva Småkesta. Tuntuu vieläkin mukavalta, uskon että teki hyvää koko porukalle kun pystyttiin voittamaan myös ilman Thierryä.

Nyt jettiin.

perjantai 4. marraskuuta 2011

Harjoitusnumerot 2011




Harjoituskausi 2011 on takanapäin ja tässä yksinkertaista tietoa harjoittelusta. Tunteja näyttäisi tulleen 489h ja alaosat. Kilometrejä juosten 2606 ja suunnistaen 903. Hiihtoa 1162km. Vaellusta 45km. Kaikkiaan siis 4716 kilsaa. Pyöräily loppui kuin seinään, tuloksena 0 kilsaa (vrt. 2010 yli 3000km). Hetkeäkään en ole satulaan kaivannut.

Tehoharjoittelun osuus on vk1 5%, vk2 7% ja mk 1%. Yhteensä siis 13%, mitä pitäisin kohtalaisena. Voimatreeniä tuli koko talven ajan kohtalaisen runsaasti, mikä näkyi parantuneena juoksuvoimana maastossa.

Huomion arvoista on se, että helmikuun jälkeen melkein kaikki kovat treenit on tehty suunnistaen. Tasamaalla kovaa juoksua on vain muutama kerta, nekin lyhyitä 200m vetoja. Luulisin, että jatkossa kannattaa toimia samoin, koska tulokset olivat harjoitteluun nähden varsin hyviä.

Määrä on aika heikko. Yli 15 tuntia harjoittelin kahdella viikolla. Alle 5h tärähti mittariin 10 viikolla ja nollaviikkoja tuli kokonaista kolme kappaletta. Tarkkaavaisimmat lukijat saattavat huomata viikkojen 10-15 kohtalaisen huonon harjoitusjakson. Teki hyvää siinä kevään korvalla.

Ensi kaudella tavoittelen taas kuuttasataa tuntia ja juoksumäärä noussee reilunpuoleisesti. Selän takia painoharjoittelua karsitaan ja samoin loikkia. Portaissa ongelmat eivät vaivaa, joten niitä mennään sitten ylös ja alas. VK-harjoitteluun tulee parempi rytmitys ja selvä nousujohteisuus. Siinä niitä mitä on uuden koutsin kanssa spekuloitu.

Kaiken kaikkiaan tästä tuli pitkä kausi. Ei ruvennut kuitenkaan painamaan, koska patoutumia oli päässyt syntymään edellisten kausien aikana. Tällä viikolla olen kuitenkin huomannut pienen henkisen väsymyksen oireita. Rupean toteuttamaan ahkerasti harjoitusohjelmaa, kunhan tunnen itseni tuorevoimaiseksi.

Ja nyt, laskujeni mukaan yhdettätoista kertaa: ENS KAUEL!

tiistai 1. marraskuuta 2011

Ei ne muutu



Tai jotain sinne päin. Käytiin Ruotsissa leirillä Tiomilaa varten ja sitten mentiin Smålandskavleniin. Sininen Ylivoima oli tämän reissun sana. Ringeni, kainuu, fini sekä pommi!

Leirillä mentiin kaavalla aamulla kevyt suunnistus, illalla kova yösuunnistus. Hyviä treenejä lipastettiin vyölle, ja niitä kaivataan aina. Maastot oli semmosta perusmaastoa, ei mun mielestä mitään erikoista. Perussuunnistuksella pärjätään tuolla sitten ensi keväänä.

Erityisen mukavaa oli vetää yösuunnistusta ihan täysii ja sitten mennä poikien kanssa hurribastuun. Eikä ollu edes huonot löylyt. Nelosveroluokan Karhua pari tölkkiä siinä samalla.

Pipon laitettua yötestin pystyyn torstaille onnistuin siinä määrin, että valinta ykkösen yöosuudelle oli sillä selvä. Joukkueeksi muodostui lopulta minä, Nurci, Jersenaattori, Kirka ja Philippe. Saattoi siinä olla jotain polemiikkia lentoaikatauluistakin, ennen kuin joukkue muotoutui lopulliseen koostumukseensa.

Mulle annettiin turvallinen lähtöpaikka. Orionin Kratov lähti minuutin eteen, ja Halden sekä Södertälje minuutin taakse. Homma lähti Heinosen monsterilla hyvin käyntiin, ja ykkönen ilmoittautui todella napakan tuntuisesti. Samaan aikaan takavasemmalta lipulle säntäsi Oleksanteri Suuri, maailman yösuunnistuhallitsija. Nytpä kävi kerrankin tuurikin kohilleen.

Etenimme Kratovin vedolla kasille saakka, mistä alkoi eri hajonta. Loppumatkalla tein kaksi pientä virhettä, mutta voin olla todella tyytyväinen tulokseen. Koko yön kolmatta nopein aika. Se oli jotain mistä tuli todella hyvä fiilis, ihan aidosti.

Nurmosen hoidellessa oman tonttinsa tyylillä olimme johdossa yöosuuksien jälkeen. Jere lisäsi johtoa kahteen minuuttiin, mutta Kirilille oli tullut joku virhe. Södis ajoi kiinni Fraserin toimesta, ja meni itseasiassa ohikin 18 sekunnilla.

Adamski ei lähtenyt soitellen sotaan. Södiksen erikoinen ankkurivalinta (voi toki johtua omasta kärryiltä putoamisestakin, en kuitenkaan ollut miehestä ennen kuullut)joutui antautumaan Philipen puristuksessa. Voittohan sieltä sitten tuli.

Kiitokset joukkuekavereille ja seurakavereille. Oli hyvä reissu kertakaikkisesti.

Ja nyt sitä paljon puhuttua lepojaksoa viettämään.

Unentakoja

maanantai 24. lokakuuta 2011

Jokin on muuttumassa

Halikossa olin saanut vastuulleni ankkuriosuuden. Ankkuriosuus tulee ottaa kunniatehtävänä, ja yleensä kun sitä on tarjottu niin olen haasteeseen tarttunut. Eli lähinnä pikkuviesteissä ja kakkosjoukkueissa.

Olin hieman epävarma iskukykyisyydestä maratonin jälkeen. Tiistaina kävin testaamassa vertailukohtia sisältävällä reitillä, eli AV-maastoradalla Utranharjulla. Juoksin kaksi kierrosta kilpailuvauhdilla ja saatoin todeta kunnon olevan ihan hyvän. Viestiä Pipolle siitä sitten vaan.

Viesti meni KR:n osalta osittain hieman epäonnistuneissa merkeissä. Takkiin tuli eniten toisella osuudella, mikä toki olikin etukäteenkin heikoin lenkkimme. Pääsin kuitenkin matkaan kuudentena 4'38 kärjen jälkeen. Viimeaikainen kilpakumppanini Leo Laakkonen lähti sopimoilleen puolisen minuuttia eteen, eli sopiva selkä saattaisi avoimilla paikoilla ilmestyä näkyviin. Leon kanssa on taitettu peistä ainakin viime vuoden SM-viestissä ja tänä vuonna Kainuussa oltiin samassa letkassa pitkän matkan yhteislähdössä. Ja aikalailla häntäpäässä kumpainenkin. Semmoinen tuntuma on jäänyt, että ollaan aika samantasoisia juoksuvauhdin osalta.

Matka eteni hyvin heti aluvaiheessa. Lexan selkää en nähnyt, kunnes vitoselta lähtiessä mies pamahti vastaan ollen vasta menossa rastille. Siitä alkoi tuttu kahden miehen letkajenkka, sanoisin vetovuorojen mennen aikalailla tasan. Yleisörastilla tajusin, ettei tässä ole kyllä mahdollisuuksia saada edellä meneviä kiinni. Kyse oli ns. perussuunnistuksesta, enkä tohtinut haaveilla suuremmista pummeista edellämenevien taholta.

Loppuvaiheessa eteen tuli hieman pitempi väli, ja otettiin siinä Lekun kanssa hieman eri reitit. Meikäläisellä sattu ilmeisesti tällä kertaa hieman parempi ura alle, ja pääsin pudottelemaan takarinteeseen hieman ennen Pyrinnön miestä. Yksi pysähdys ja tölkkönä lipulle. Sieltä löytyikin yllättäen Paimion Frederik Portin. Leimauspuuhissa näytti olevan, liekö joutunut pienen ketunlenkin kautta rastille tulemaan. Mikäli tällainen humoristinen ilmaisu tässä kohtaa sallitaan.

Frederik edellä kohti seuraavaa ja Spederik sutena perässä. Katse taakse, Leksa oli jäänyt johonkin. Leima ruutuun ja alas tielle. Tiellä Jonnen tarjotessa sankarin viittaa ylle Fredricistä ohitte ja täysillä ylämäkeen. Sinne jäi, selvisin tällä kertaa helpolla.

Mukava juoksu tuli ja tuntui jopa helpolta. Neljäs tila oli nyt se mikä oli otettavissa, juoksivat edellä kuitenkin hyvin. Tervo on kyllä mennyt todella vauhdikkaasti, täytyy olla todella lahjakas.






Lekun kanssa yleisörastilla (Kuva: Ilkka Saarimäki)



Spederik maalissa (Kuva: Ilkka Saarimäki)

Nyt lähdetään kattomaan ensi kevään Tiomila-maastot ja viikonloppuna juostaan Smålandskavlen. Sit mie lepään ja vähän hitaasti.

Tähän tahtiin

perjantai 14. lokakuuta 2011

Palaudu vanha ihraton ruhoni

Juttu marasta

Maraton tuli ja meni. Matkakertomus on julkaistu Hevoskuurin sivuilla, joten sieltä voitte käydä lukemassa tuntemuksista matkan edetessä. Joku oli kommentoinut miksi huippu-urheilija keskittyy katselemaan taakse matkan aikana. Syy on se, että kokemusta maratonista ei ole, ja silloin sitä tuntee olonsa jokseenkin epävarmaksi. Huippu-urheilijoista en sitten tiedä sen enempää.


Aika mielenkiintoinen on tämä palautumisprosessikin. Pohkeet menivät täysin tohjoksi, enkä pystynyt kunnolla edes kävelemään sunnuntaina ja maanantaina. Muutaman hölkän olen tässä jo tehnyt, mutta pohkeet eivät ole kunnossa. Lisäksi oikeastaan vasta tänään iski semmoinen kunnon fyysinen ja henkinen väsymys. Ei vaan jaksa ajatella mitään lenkkeilyä, lähinnä tekisi mieli juhlia koko viikonloppu ihan huolella.

Eipä tässä kuitenkaan auta. Huomenna järjestän AV-testit. Illalla annan kuitenkin pikkusen siimaa ja menen Kerubiin Sparzanzaa ja Doom Unitia kuuntelemaan.

Kai se on vaan todettava että maraton ottaa koville henkisellä ja fyysisellä tasolla. Vaikka Tankhaan se ei näköjään vaikuta millään tasolla!




torstai 6. lokakuuta 2011

Maraton ei räjähtele

Oon taas päässyt harjoitusrytmiin ja sitä myötä lihaksisto on kipeytynyt. Turha valittaa, itehän halusin. Eilen totesin Nurmoselle yötreeniin ajellessamme, että eihän tämä treenisapluuna ole ihan oppikirjan mukainen, mutta menköön nyt tämäm kerran kun kerran harjoitusnarkomania on taas läsnä. Saattaa se toki mennä jonkun muunkin kerran.

Aika paljon on kaikenlaista spekuloitu viikonloppuun liittyen. Millä varusteilla, mitä energiaa, mikä juomasysteemi, mikä sikspäkki kisan jälkeen, kuinka monta videota ja tekstaria kisan aikana jne jne.

Vastaukset tulevat tässä ihan Ensvuonnasitten-tyyliin:

1. Marimekko-huivi, Nike pitkähihainen paita, kalsarit (H&M), lyhyet trikoot (halpis), kompressiosukat New (No) Balance, sateella VJ Ghostrator, kuivalla Inov X-talon, Camelback. Kenkäasia meni ihan pieleen kun nuo VJ:n nappulat kestivät sen kuusi juoksukertaa. Alkaa mennä hermo kyseisen valmistajan kenkiin. Laatu on nykyään erittäin huono, onhan tässä varaa maksella joka kuukausi satasen kenkiä.

2. 4xGutzy- ja 2xDexal-geeli, 1,5 l marjamehua merisuolalla, kourallinen suolapähkinöitä, yksi Flapjack hätävaraksi (yli 500 kcal!) Järjestäjiltä vettä.

3. Camelback

4. Karjala Terwa

5. 0

Lähden matkaan avoimin mielin ja nautiskellen. Mieli on hieman tasoittunut, ja ylivoimaisen reittiennätyksen tavoittelu vaihtunut varovaisempaan taktiikkaan.

Loppuun vielä Tuomo Lehtisen kootut kommentit Tomi Pyylammelle vuoden 2009 Vaarojen jälkeen.


1. Maraton alkaa kolmestakympistä, ei ole merkitystä kuka johtaa kymmenen minuutin kohdalla tai 24 kilsan kohdalla.

2. Maraton ei ole uholaji, vaan nöyrien miesten kilpa. Maraton ei räjähtele.

3. Sairastelun jälkeen elimistö on tyhjä. Silloin pitää matkaan lähteä vielä aavistuksen verran normaaliakin suoritustasoa hiljempaa, ei ylikovaa. Krampit ovat suorassa syy-yhteydessä elimistön neste-, ja mineraalitasapainoon. Päätön kaahaus johtaa jonkin osasen pettämiseen. Niin se vaan on.

4. "Koskaan ei saa keskeyttää" -mantraa hokemalla ei välttämättä pääse maaliin asti. Maraton saa miehen kuin miehen toisinaan polvilleen.

5. Ei kaikki ole paskaa. Yksi kisa se vain oli. Maraton saa mielen matalaksi, mutta onneksi sieltä pääsee aina ylös! Nimimerkillä kokemusta on.

Nämä mielessä!



Ja loppunousussa tänne saakka.

maanantai 3. lokakuuta 2011

Maraviikkoa

Sieltä se taas tuli. Viikon tauko ja mitä parhaimpaan aikaan! Jotain pitää keksiä kun vastustuskyky tuntuu nykyisin kohtalaisen heikolta. Ainakin avantouintia pitää taas kokeille. Sen jouduin jättämään reuman vuoksi, nyt kun lääkitys on kohdillaan niin pitänee ainakin kokeille mitä kylmä vesi tekee. Tuntuu nimittäin niin pirun turhauttavalta olla säännöllisin väliajoin viikko sairaana! Kai se menestyminen on muutenkin riittävän hankalaa.

Tomille voin todeta että viivalla olen joka tapauksessa. Kunnossa tai ei, peesaan sua ja nitistän sopivassa kohdassa.

Kuviot ensi vuotta varten alkavat hahmottumaan, ja tässä on jopa valmentajaviritykset laitettu tulille. Joutuuko sitä näin kolmekymppisenä tunnustamaan että ehkä sittenkin ajattelu on hyvä ulkoistaa välillä valmentajalle? Kyllä joutuu. On selvää, ettei nykyisellä tavalla tämän paremmaksi pysty kehittymään, ja koska mieli tekee suurempiin saavutuksiin, on etsittävä ukopuolista apua. Ja sitä on löytynyt.

Kausianalyysi tiivitettynä:
Harjoittelua lokakuun loppuun tullee 470-480h
Kilometrit: Juoksua 2360, suunnistusta 810 ja hiihtoa 1162. Yhteensä 4330km. Tuohon tulee siis pikkusen vielä lisää lokakuun aikana.
Sairasviikkoja viimeisen vuoden aikana 10.

Analyysi: 600h se ainakin mulla vaatii. Ja 5500km. Mielestäni tulokset olivat kuitenkin ihan mukavia tuolla treenillä.

lauantai 1. lokakuuta 2011

Taisi lipsahtaa ylimenon puolelle tässä vaiheessa

Hei.

Eipä ole pystynyt käymään lainkaan lenkillä sitten viime sunnuntain. Niinisalon reissulla olleista reserviläisistä kaikki ovat sittemmin kaatuneet tähän samaan tautiin, enkä siis tehnyt poikkeusta.

Luonne on semmoinen että ei pysty hetkeäkään olemaan vaan. Pakko on jotain keksiä, sen takia nämä sairastelut aiheuttaa masennusta. Sitä paitsi laskin tuossa huvikseni, että viimeisen vuoden aikana olen ollut 10 viikkoa sairaana. Mielestäni se saattaa olla jopa hieman liikaa. Spekulointien mukaan kaikki johtuu Remicadesta, minkä pitäisi kai laskea vastustuskykyä. Mene ja tiedä, tähän pitäisi saada joku muutos. Turhauttaa nimittäin pitää tasaisin väliajoin viikon tai jopa sitäkin pidempiä taukoja.

Tänään piti juosta Kataja-hölkässä. Tällä kertaa oli kuitenkin tyydyttävä katsojan rooliin. Mukavan näköistä menoa oli, hieman harmittelin etten voinut olla mukana. Keskisalo voitti ja Pantsar oli toinen. Naisissa Johanna Lehtinen löi Kaisa Mäkäräisen.

Ensi lauantaina olis sitten se maratoonikin edessä. Katsellaan nyt miten siitä selvitään. Ei kai tämmöinen ihan parasta mahdollista valmistautumista ole.

Nyt on muuten löytynyt todella kovan luokan ohjelma, nimittäin Maria! Ai että kun oli tälläkin viikolla huikeita tyyppejä saatu haalittua studioon. Keiteleen mies ilmoitti saavansa kiksejä kouluammuskeluista, tuovat kuulemma sopivasti säpinää Suomeenkin. Kylmäksi ei jättänyt myöskään Jussi Parviaisen ja Porno-Saanan vierailu. Toinen oli umpihullu ja toinen umpityhmä. Päätelkää miten päin se meni.

sunnuntai 25. syyskuuta 2011

Supersotilas Ryan Fincke


Osallistuin viimeinkin sotilaspartiokisaan. Varusmiesaikana taisimme Vähäsen kanssa makailla Tilkassa sillä aikaa, kun kyseinen kisa käytiin, eikä tässä välillä ole kiinnostanut lähteä.

Tällä kertaa oli sopiva sauma lähteä. Mukava porukkahan meitä siellä oli. Mie, Kaivosaari, Leppänen, Auvinen, Turkka, Rantala, Nurmonen, Asikainen ja huoltopäällikkö Airila. Ensimmäisen iskun kommandojoukko teki jo Joensuussa kauppakeskus Metropoliin, jossa täydennettiin virvokevarastoja.

Matka Niinisaloon eteni jouhevasti. Jyväskylässä meinasi käydä köpelösti, kun jäimme vangeiksi paikallisen ravitsemusliikkeen sisään. Järki voitti ja lopulta olimme Niinisalossa.

No, kisahan meni erittäin mukavasti. Ykköspartiolle tuli voitto ja kakkonen jäi niukasti neljännelle sijalle. Itse olin tyytyväinen ammuntavireeseen. Eka ohi mutta kaksi seuraavaa putosi. Kranaatit meni kaikki ohitte.

Paluumatka noudatteli perinteisiä suomalaisia miesmenoja.

Kaiken kaikkiaan oli kyllä mielenkiintoinen kokemus. Ihan hienoa painaa rynkky selässä pitkin metsiä. Siinä kun ryssä sattuu kohille niin se on saatana henki pois.

Tänään Kolilla 29km. Ilman autoa. Motivaatio tässä vaiheessa kautta on kyllä tuon maraprojektin myötä ihan erilainen. Yleensä alkaa olla aika puhki jo, mutta nyt maistuu ihan mukavalta.

Nyt olisi aika saada ensi kauden kuviot selviksi. Pitäisi löytää innokas koutsi, siitä tän nyt pitää lähteä. Yksin ei mihinkään kehitysprojekteihin pidä lähteä, se käy liian rankaksi. Katsotaan mitä tapahtuu.

maanantai 19. syyskuuta 2011

Pettymyksetkin ovat elämyksiä

Näin se on. Ja viime viikonloppu oli oikein elämysrikas mulle. Hieman jo aavistelin kunnon olevan alamäessä, niinhän se totta vie olikin. Olen tässä miettinyt asiaa ja tullut siihen johtopäätelmään, etten sittenkään päässyt elokuun pitkän sairauden jälkeen Jukolan - Kainuun rastiviikon aikaiseen kuntoon. Huippuliigassa olin toki toinen, se selittynee Ranskan leirin jälkeisellä kuntopiikillä. Piikki jäi harmittavasti sinne Muukkosen puristavaan hiillostuksen myötä.

Kulku oli vaisu Yläneellä, Kuopiossa ja etenkin nyt männä viikonloppuna. Halusin uskoa parempaan. Uskottelu näkyi vain haluna olla parempi kuin on, eli suurina pummeina.

Asiat ovat kuitenkin perspektiivissä. Iso kuva on hallussa. Näen metsän puilta. Kausianalyysin mukaan olen jopa salaa ylpeä siitä, että jaksoin suurten vaikeuksien jälkeen taistella edes tälle tasolle. Kausihan oli positiivisia yllätyksiä täynnä, ainakin ennen tätä viikonloppua.

Harjoittelua on helppo parantaa ensi vuonna. Tälle kaudelle se on ollut aivan liian kevyttä, eikä huipputasolle tällä tyylillä ole asiaa. Aikanaan tuli treenattua liiankin kovaa, ehkä siitä välimaastosta löytyy oikea tapa.

Samoin kaikilta sektoreilta löytyy parannettavaa. Kokeilin itselleni epätyypilliseen tapaan hyvinkin askeettisia elämäntapoja viimeiset neljä viikkoa. Tulokset löytyvät taululta. Eli mulle ei sovi liian tiukka meininki, alan puristaa lapaa ja rentous katoaa. Ehkä mulle sopii semmonen puun takaa tuleminen?

No, nyt loppu ajatuksenvirta. Pistän jossain vaiheessa pientä kausianalyysiä.

Loppusyksyn ohjelma on osapuilleen seuraava:

22.-23.9 PV:n partio
1.10 Puolimara Joensuu
8.10 Mara Koli
22.10 Haulikkoviesti
25.-28.10 10mila-leiri
29.-30.10 Smålandskavlen

Tässä vielä kaksi otosta eiliseltä. Ensimmäinen kuvaa hyvin olotilaa ennen viestiä. Mietteliäs.
Kuvat: Alajärven Ankkurit




torstai 15. syyskuuta 2011

Viimeistä päivää

Tässä sitä taas ollaan. Kausi alkaa olla yhtä viikonloppua vaille valmis. Hieman olisi pitänyt olla kovempi niin maailmancup odottelisi vielä, siihen en kuitenkaan pystynyt.

Ajattelin tässä vaiheessa kokeilla ainaisten maasto- ja rataspekulaatioiden sijaan erilaista valmistautumista. Käytiin eilen paluun tehneellä opiskelijafestivaalilla, Lehtiä Ilosaaressa oli homman nimi ja esiintyjinä toimivat PutrosPutros Samuli, Stella ja Jukka Poika. Ukkosmaineen jätin suosiolla väliin. En ole koskaan sitä nähnyt enkä tule näkemäänkään. Periaatteen mies.

Just tuli radiosta että tänään on kansallinen etätyöpäivä. Heippa, lähen kotiin.

maanantai 12. syyskuuta 2011

Viikonloppuisin juoksen yleensä paljon

Terve.

Viikonloppu alkoi perjantain 18 kilsan polkulenkillä Ari-Pekan kanssa. Kuhasalossa tapasimme vanhan tuttavamme Petri Vainion. Tapaaminen oli miellyttävä. Ilta jatkui maaottelun seurannalla.

Lauantaina juoksin aamulenkin, pakkasin kamat ja suuntasin naisystäväni kanssa auton nokan kohti Kuopiota. Kuopiossa juoksin kaksi kilpailua, keskimatkan ja yömatkan. Ensin mainitussa saavutin toisen ja toisena mainitussa ensimmäisen tilan. Kotona olimme heti puoliltaöin.

Sunnuntaina aloitin valmistautumisen lokakuiselle maratonille. Juoksin Ari-Pekan, Tuukan ja Tanelin kanssa 27 kilometriä Kolin maisemissa. Jaksoin hyvin ja keli oli hieno.

Palautumiseen käytin vanhaa kunnon RAX-tankkausta.

Nyt odottelen superkompensaatiota.

Parahin terveisin,
Simo-Pekka Fincke

torstai 8. syyskuuta 2011

Juuassa vai Juukassa?

Tän päivän suoritteena oli kaks kappaletta suunnistusharjoituksia Juuan Tahkovaaralla. Lähettiin Marin ja Sörgersöön kanssa heti siinä yheksän persiissä ajelemaan kohti sateisen harmaata P-Karjalan persläpeä.

Juukan vahvuus on todella idyllisen Puu-Juuan ohella tämä hieno suunnistusmaasto. Siellä kun painaa niin eipä paljon muut huolet paina kuin karhun kohtaaminen. Eikä sitäkään kovin useasti ole tullut kohdattua. Nekin kerrat ovat päättyneet meikäläisen suvereeniin voittoon. Karhu on sitten painellut hännäntöpö koipien välissä kohti talviunia.

Aamusta menin 1h20min huoltavaa vauhtia. Mieli olisi tehnyt kovempaankin kyytiin, kroppa tuntui kuitenkin totaalisen jumiselta eilisen Jyrinkankaan vauhti-iloittelun jäljiltä.

Väliaika meni Juukan ABC-asemalla. Hieman olisi tehnyt mieli Puu-Juuan työttömien makaroonilaatikkoa. Käytiin kerran semmosessa paikassa ja kun astuttiin sisään niin semmonen partasuu kysy viereisestä pöydästä että onko pojat saanu uistelemall isoja haukia.

Lepoaika oli noin kaksi tuntia. Tuskin se siitä pidemmällä palautuksella olis paremmin kulkenut. Aurinko tuli sopimoilleen esiin ja edessä oli Sörsselsönin laatima ehkäpä isoin säksätystreeni koskaan. Kolme pätkää vauhdikkaasti niin , että jokainen asettelee rasteille nauhat, ellei siellä ole jo joku semmoista ehtinyt asettaa. Mainio idea kerrassaan. Pirun hankala vain saada selvää mihin suuntaan miltäkin rastilta pitää suunnata, viivoja menee sen verran joka suuntaan. Eipähän tarvinnut yleensä stopata kuin muutamalle rastille nauhaa asettamaan, muualla oli jo valmiina.

Kiva päivä kaiken kaikkiaan. Kulku on vaan tosi niukka. Lieneekö palautuminen pitkiltä vielä vaiheessa. Selkäkin vaivaa pikkusen, sitä hoidetaan vähentämällä suunnistusta. Toivottavasti lääkkeen teho ei nyt alkaisi heikkenemään, muuten joutuu tökätä kortisoonit SI-niveliin ja se on pahinta mitä mie tiiän.

Tässä vielä kartat. Tässä vaiheessa kuuluu aina todeta että pahoittelenn heikkoa kuvanlaatua ja sitten vielä että en valitettavasti omista skanneria.




tiistai 6. syyskuuta 2011

6.9.2011

Sunnuntaina löin polven kallioon ja se on nyt toista päivää käyttökelvoton. Ei oikein taivu ja narisee, liekö sitten nestettä kertynyt. Kurkkukin on ollut eilisestä lähtien kipeä. Lisäksi eilen oli ehkä hakatuin olo koskaan, taisi olla aika kova kisa toi sunnuntai. Kivut hoidettiin kuitenkin sopimoilleen SM-pitkän jälkeiseksi aamuksi tilatulla Remicade suonensisäisellä infusoinnilla.

Gorsersuu on tällä viikolla Joensuussa. Torstaina arvelin lähteä Sursoon kanssa Juukaan viimeistelemään MM-katsastus 2013 kuntoa. Kielletyt alueet ovat toki tiedossa, sinne ei mennä ellei sitten karhu aja. Tai hirvi, semmonen oli hyökänny viime viikolla Asikaisen kimppuun kyseisessä maastossä. Varmaan oli hirvikärpäset muninu ihon alle ja hulluksi tullu koko otus.

Tänää kävin seuraamassa Aaro Asikaisen järjestämää sprinttiä. Tässä muutama otos mediarastilta.

Tähän väliin toteaisin että nyt on mennyt melko kuivaksi nämä jutut.








maanantai 5. syyskuuta 2011

5.9.2011

Ei se nyt ihan niin mennyt kuin olisin toivonut. Suunnistin kohtalaisen hyvin, toki se perinteinen pari minsaa parannettavaa ei vaan riitä. Suunnistukseen olen kuitenkin ihan tyytyväinen, voin sanoa olevani nykyisin kohtalaisen taitava suunnistaja.

Parannettavaa jäikin sitten sitäkin reilummin vauhdin osalta. Ei auttanut karsinnan pintakaasu, oliko se muuten sittenkään sitä? Vai luulinko ja toivoinko vain? Kuten jossain aikaisemmassa jutussa kirjoitin, urheilija yrittää loppuun saakka toivoa että olisi hieman parempi kuin todellisuudessa onkaan. Ja sitä esimerkiksi edellisen viikonlopun Huippuliigaonnistumiset ruokkivat oikein urakalla. Varmasti ainakin melkein jokainen finalisti toivoo salaa sisimmässään saavuttavansa hyvän sijoituksen, vaikka tietoa löytyisikin siitä ettei asiaa kärkeen ole. Ja ne loput toivoo sitä karsinnassa.

No, ei tässä mitään hätää ole. Fakta on se, että harjoittelu ei mulla ole ollut sitä mitä sen pitäisi olla. Tästä osa lankeaa elokuisen 12 päivän taudin piikkiin, osa sitten miehen heikkouteen. Sanoisin, että enemmistö menee jälkimmäiseen sektoriin. Keskarilla pystyn kyllä parempaan. Viestissäkin saumat ykköseen ovat nyt varmaan ihan hyvät, olinhan ainakin paras KR kotimainen. Se olisikin ensimmäinen kerta KR:n ykkösessä.

Tällä kaudella on tullut sen verran hyviä vetoja muutaman kerran, että kai sitä pitää itekkin laittaa Vuokatin kisat tähtäykseen. En kuitenkaan myy taloa, autoa, lapsia tai vaimoa. Säilytetään tässä kohtaa semmoinen kultainen keskitie.

Sen sanon että kovaa meni kärki eilen. Erityisesti Topi teki vaikutuksen, kova mies on kyseessä.

lauantai 3. syyskuuta 2011

Karsintaa

Homma meni tänään suunnilleen kuten pitikin. Sijoitus sopimoilleen neljäs ja tuntuu että jäi varaa kiristää huomiseen ihan reilusti.

Päätin ensikertaa lähteä karsintaan hieman pintakaasulla. Tämähän on hieman riskialtista, etenkin jos käy kuten tänään eli ei näe muiden lohkojen suunnistajia. Koskaan en ole näin yksinäistä taivalta karsinnoissa tehnyt. Hieman oli jopa mielessä onko mahdollisesti vääränn sarjan kartta tullut otettua. Pointti oli siis siinä että jos meinaa jättää hieman kiristämisen varaa, jää vauhti helposti jopa liian alas. Tähän muiden suunnistajien näkeminen maastossa auttaa merkittävällä tavalla. Vauhti kalibroituu kuin itsekseen.

Ero kärkeen on aika ruma, etenkin pitkillä väleillä sitä oli tullut varsin reilusti. Toivottavasti huomenna sitten palkitaan tuoreellä päällä ja jaloilla. Maasto on sen kaltaista että niitä todella vaaditaan.

Huomenna lähden matkaan täydellisellä keskittymisellä ja sitä yritetään höystää sopivan rapsakalla vauhdilla. Loppuun saakka mennään, kuin Kinnunen konsanaan.

perjantai 2. syyskuuta 2011

2.9.2011

Nyt aletaan päästä asiaan. Huomenna karsitaan, ylihuomenna on sitten kisa.

Voisin tässä tietysti sanoa että kaikki on tehty ja luotto on kova. Olen varma että onnistun. Fakta on kuitenkin se, että filis on aina hieman epävarma. Samoja asioita tulee aina pyöriteltyä mielessä, on pyöritelty jo vuodesta 1996. Vähintään. Ehkä hieman on kehitystä tapahtunut, olen melko varma että suunnistan vähintään kohtuullisen hyvin. Ja sen on riitettävä. Jos vauhti ei riitä niin se ei riitä, perusjuoksulla on menestystä tultava. Muuten perustaso on liian huono.

Mitä tässä nyt yritän sanoa, en tiedä. Tehdään hyvä juoksu ja katsotaan mihin se riittää. Penkkiurheilijat tuomitsevat tällaiset lausunnot, ainakin näin yleisurheilun MM-kisojen aikaan. Aika kuivakkaahan tuo onkin, mutta viimeisten spekulaatioiden mukaan näin sen on mentävä.

Kun vain hallitsisi omat haaveet loppusyksyn osalta ja oikeasti tekisi sen hyvän juoksun.

maanantai 29. elokuuta 2011

29.8.2011





Kello oli soimassa 4:40 ja hetken ihmeteltyäni nousin seuraamaan 3000m ej:n alkueriä. Vauhti oli heti alussa todella tuiman näköistä eikä Jukalla potku vaan riittänyt. Parhaansa Jukka varmasti teki ja kaikki on ollut pelissä,sen näkee miehestä jo ruudun tällekin puolen. Taso on kestojuoksussa sitä luokkaa, ettei siellä ihan kauheasti eurooppalaisia enää edes näe, se on hienoa että niinkin kovia vielä löytyy jotka edes yrittävät ja laittavat "elämän" peliin. Ens vuonna sitten.

Työpäivä meni normaalisti. Vähän töitä ja paljon lounasta.

Kohta lähdetään tänne.

Kartta painettu 1:15 000 ja ratamestarina Heva. Kuulemma lähtökellot ja kaikki.

Kesällä sanoin Heinoselle syksyn tavoitteet. Muistatko? Eka osio on suoritettu ja ens sunnuntaina on sitten se toinen. Katotaan mihin päästään.

On elettävä huolella

lauantai 27. elokuuta 2011

27.8.2011

Aamulla oli hyvä olo ja jotenkin varma fiilis siitä että tänään tulee hyvä kisa meikäläiselle. Se onkin jännä juttu, yleensä aina ennen hyvän suorituksen antanutta kisaa on ollut jo etukäteen aika varma olo. Mistä johtuu? Ei mitään hajua, voi olla sattuman kauppaa ja tuuripeliä kuka niitä rasteja löytää.

Aamun prologissa otin rauhallisen alun. Maltoin lukea karttaa ja vasta neloselle otin vauhdikkaammin, tuloksena pohjat. Suoritus oli mainio ja se palkittiin toisella sijalla 3 sekuntia Muukkosen perässä. Asetelmat olivat koko lailla mehukkaat, saimme Petterin kanssa etua minuutin ennen suurta letkaa.

Väliaikaa oli vain kaksi tuntia. Nestettä ja nestemäistä ravintoa elimistön täytteeksi, vielä varttia ennen kofeiinigeeli Karpan suosituksesta. Laskeskelin ettei takaa-ajavassa letkassa olisi riittävän kovaa veturia,vaan jos etenisimme Petterin kanssa hyvin saisimme ratkaista kaksi ensimmäistä sijaa ihan vaan kahenkesken.

Näitähän ei toki koskaan tiedä. Jollakulla saattaa olla pöljänpäivä ja minuutin ero avokallioilla on kuitenkin melko pieni. No, homma lähti hyvin käyntiin ja sain imettyä Petterin etumatkan heti kiinni. Ykköselle pääsin leimaamaan ensin, samoin kolmella seuraavalla rastilla. Vitoselle sain tuntea kuinka Petterillä mäki nousee. Sen jälkeen matka olikin yhtä raastoa ja henkiinjäämistaistelua. Olin erittäin tiukilla koko ajan. Ja niin pitääkin, kuka on sanonut että sen pitäisi tuntua helpolta?

Selvisin kuitenkin hienosti ja palkintona siitä nappasin toisen sijan. Lopussa en vaan pystynyt edes haastamaan. Ei se mitään, meien perheessä AM hoitaa ne hommat.

Tästä sitten vaan SM-kisa kiikariin ja kohti uusia seikkailuja. Se on taas edessä työviikko ja perjantaina sitten 500km autolla. Niin ne on menny.

PS. kiitokset kannustuksista. Omaa nimeä huudettiin mukavasti lähdössä, kartanvaihdossa ja maaliin tullessakin.

torstai 25. elokuuta 2011

25.8.2011

Ei malta. Harjoittelu tuntuu mukavalta joten miksipä en sitä tekisi. En ole kipeä, mihinkään ei koske, masennusta ei nyt ole. Pitää varmaan treenata ihan vaan nautinnosta niin kauan kunnes olen taas kipeä.

Lainasin Tuukalta rullasukset. Tänää suksin puoltoista tuntia rauhallisesti, ihan menettelevää puuhaa. Sitä paitsi talvella kulkee aina kun on hiihtoa alla.

Pikkusen jännittää toi lauantain kisa. Avokalliota ei ole ollut alla sitten kevään. Jos jotain puutteita Joensuun maastoista hakee niin se on avokallioiden puute, nimenomaan pienipiirteisten avokallioiden puute. Omat kommervenkkinsä on niissäkin. Joensuussa on tottunu melko helppoihin ja suurpiirteisiin maastoihin. Pitänee käyttää vanhaa kikkaa eli kartanlukua.

Taktiikka on selvä. Aamupäivällä letkoihin mukaan ja lopussa pitäisi sitten kaiken mennä nappiin. Tulee kova kahakka, sanokaa mun sanoneen.





keskiviikko 24. elokuuta 2011

24.8.2011



Aamuisin olen haistellut syksyn olevan aivan nurkan takana. Aamut ovat raikkaita ja kuulaita. Mitä tuo kuulaus tarkoittaa? Olisiko tullut kuulasta, eli kiiltävä ja karvaton. Kiiltäviä ja karvattomia olkoot siis aamut.

Mieleni on hieman levoton. Syyskisat ovat ovella, enkä tiedä mikä kunto ja ennen kaikkea vire ovat? Vire vaihtelee, kunto pysyy kun on kilsoja alla. Miten vaikuttaa 12 päivän jakso, jonka aikana harjoittelin vain yhtenä päivänä? Entä miten vaikuttaa mennyt Ranskan viikko, jolloin lenkkitossut, nastarit ja kartat saivat kyytiä? Tavoitteita on laadittu, miten käy totetumisen suhteen. Meneekö ala- vai kenties yläkanttiin? Vai siltä väliltä?

Pääasiassa tunnelmat ovat hyvät. Voin juosta kisoja ja nauttia. Tuleva debyyttimara siintää myös mielessä,tavoite on alittaa neljä tuntia Dangerin maralla. Ensi vuodesta tulee kaikkien aikojen paras. Syksy on paras vuodenaika.

Loppuun muutama otos Ranskan lomalta:






sunnuntai 17. heinäkuuta 2011

Kaakon miehii




Nyt aamulenkille, 30km tiestö.

lauantai 16. heinäkuuta 2011

torstai 14. heinäkuuta 2011

En tiiä osanko - nyt tiedän että en

Eilen kävin Lohjalla sprintin MM-katsastuksissa. Matkustelut hoidettiin tiistaina ja keskiviikkona oli sitten edessä perin raukea aamu. Käytiin Metsälän pojan kanssa juoksemassa 5 kilsaa ja päälle vedettiin JaMMut ihan Jonnena. Fiilis oli hyvä, jotakin kuitenkin puuttui. Olo oli henkisesti liian kypsä, Jukolan ja Kainuun hyvien juoksujen jälkeen ei oikein hotsittanut koko touhu. Etenkin kun sprinttiin satsailen kaikkein vähiten.

Hyvien verkkojen (1h) jälkeen siirryin parkkihallista torille patsastelemaan. Yleisöä näytti olevan mukavasti paikalla, mukavaahan se on joskus juosta kun ihmisiä on kannustamassa. Mielessä pyörivät Böken sanat "teeppä siisti juoksu" ja Pipon keväiset "juoksisit siekin joskus hyvin". Sen jälkeen aloin muuten juoksemaan hyvin.

Heti ykköselle mennessä hiukset harmaantuivat, sain kartan oikeinpäin mutta en meinannut löytää ykkösrastia sitten millään. Nän ollen kakkoselle oli otettava reilu kierto jotta saisin homman hanskaan. Kakkoselta lähtiessä en tajunnut lyhyempää reittiä, ja muurin ylityskin mietitytti. Kiersin siis koko hoidon, samoin kuin kutoselle tullessa. Vieläkään en tiedä olisiko siitä saanut mennä yli? Sanokaapa joku se.

Neloselle kiersin oikealta, se oli kai ihan hyvä. Hämäännnyin kuitenkin mäen päällä olevista teltoista ja jouduin liikaa oikealle, tappiota tällä välillä 19 sekuntia! Nelosella olin siis kärjestä 27 sekuntia. Peli ohi näiltä osin. Vitoselle kellotin nopeimman ajan. Sitten tein vielä väärät reitinvalinnat kutoselle, seiskalle ja kasille. Kolmelletoista luin vahingossa seuraavan rastin määritteen ja tulkitsin rastin olevan muurin ulkokulmassa. Kurkkasin alas ja siellähän se oli toisella puolella. Yleisön riemuksi totesin "vittu", ja läksin kiertämään taloa. Tietenkin väärältä puolelta eli oikealta.

Loppu meni hyvin ja väliaikojen perusteella juoksin hyvää vauhtia. Aika sama tuon alun jälkeen.

Kärkeen tuli eroa vain 37 sekuntia, mikä tuntuu uskomattoman pieneltä erolta tällaisella juoksulla. Luultavasti kukaan ei siis ole tehnyt hyvää juoksua.

Kuhmon ja Lohjan jälkeen on taas ollut sellainen olo että alan Topiksi. Sprintin jälkeen on melkein aina huono filis, johtuen siitä että en sitä osaa. Sprintti on mun mielestä paljon vaikeampaa kuin metsäsuunnistus, ihan reilusti jopa. Kehittyminen tässä lajissa vaatisi erilaista asennetta, pitäisi pystyä tekemään nöyrästi töitä ja löytää halu miettiä tekniikka. Sellaista halua ei oikein löydy ja tässä on sitten tulos.

Ehkä voisin näin kolmenkympin kunniaksi lopettaa sprintit liian vaikeina tälle päälle. Tai sitten jatkan samaan malliin ja käyn SM-kisoissa ja Huippuliigoissa sijoittumassa sijoille 10-20. Saa nähdä, se on ensi vuoden asia.

Jännä homma miten paljon alkoi illan mittaan harmittaa oma huonous. En tavoitellut paikkaa MM-kisoihin tai menestystä Huippuliigan kokonaispisteissä. Eilen ei siis ollut kovin suuria panoksia pelissä. Silti ottaa päähän olla huono, sitä on vaikea hyväksyä.

Onneksi tässä on edeltävinä viikkoina tullut kovan luokan onnistumisia. Niillä mennään kohti syksyä.

Muutama kysely on tullut miksi en lähde Ranskaan MM-katsastuksiin. Vastaan siihen nyt tässä. Talvella oli pitkään epäselvää pystynkö enää jatkamaan urheilua ollenkaan. Ilmassa oli epävarmuutta ja huonoa harjoittelua. Silloin ajattelin olevani tyytyväinen jos vielä pääsen joskus kisoihin. Sitten tuli vielä se Myko ja kevät meni täysin penkin alle. Vaikka olenkin viime aikoina päässyt hyvään kuntoon niin on ollut vaikea asettaa kovin korkeita tavoitteita. En myöskään usko että MM-kisoihin olisi mahdollisuuksia, se vaatisi varmasti katsastusvoittoa ja sitä ei varmasti tulisi. En ole käynyt koskaan Ranskassa, en tykkää rymytä kivikossa, enkä yksinkertaisesti ole riittävän hyvä. Voisihan sitä haaveilla tuurivoitosta oikein erikoisen kisan kohdalle sattuessa. Tuskin olisin kuitenkaan se jolla tuuri käy. Ja olisko se hauska mennä MM-kisoihin ja karsiutua siellä heti kättelyssä finaalista? Jos MM-tasolle haluaa niin se on pidempi projekti, mikä tähtää menestykseen itse kisoissa eikä pelkästään kisoihin pääsyyn.

Ensi viikolla alkaa valmistauminen syksyn SM-pitkälle ja viestiin. Lokakuussa katselen sitten tulokset ja mietin otanko Sveitsin ja Vuokatin kisat tähtäimeen vai jatkanko hyvänä kansallisen tason suunnistajana, joka hyvässä kunnossa pystyy haastamaan maajoukkuemiehet (kuten nyt Jukola ja Kainuu).

Nyt minulla ei ole motivaatio. Ens viikko sit aloitan.

maanantai 11. heinäkuuta 2011

3 ja 4

Pistetääs nyt kuitenkin pienet jutut myös päivistä 3 ja 4.

Kolmantena päivänä kävin puolustustaisteluun. Tavoite oli minimoida tappio keulaan. Arvelin aikaisen lähtöpaikan vaikuttavan negatiivisesti saavuttamaani loppuaikaan, joten pummeja oli syytä vältää. Silloinhan loppuaikani olisi nimittäin oleva vieläkin huonompi.

Kisa sujui todella hyvin. Virhettä ehkä puoli minuuttia, joihin on laskettu pitkällä välillä kaksi pysähdystä. Se on jo sellainen juoksu joita ihmisen pitää tehdä. Palkintona tästä kahdeksas sija reilu kaks minuuttia Topi Anjalan takana. Laitan hieman lähtöpaikan piikkiin, ei kuitenkaaan hirveästi ettei lipsahda selittelyn mestarin puolelle. Oli mukava tulla maaliin kun menin 3,5 minuutin keulaan ennen Jereä. Kirikin irtosi hyvin, näköjään vanhoilla päivillä sopivan rentoutumisen myötä myös nopeat solut ovat heränneet.

Viimeiseen päivään lähdettäessä tilanne oli vaikea. Olo oli väsynyt ja siitähän seuraa pahimmoillaan löysyys lopputaisteluissa. Sitä ikään kuin haluaa vältellä pahaa oloa ja tyytyy vähempään. Lisäksi eteen oli reilu 40 sekuntia (Fredrik Johansson) ja taakse 1.40 (Mattias Millinger). Johansson lähti ajamaan takaa Taivaista kuin tuulispää, Taivainen puolestaan imi Lehdon etumatkan nopeasti kiinni. Itse saatoin vain keskittyä tarkkaan suunnistukseen ja toivoa edellä meneviltä pummia.

Sitä pummia ei tullut, vaan päivästä tuli yksinäisen miehen totinen työpäivä. Meno oli huonoa, mutta virheitä tuli nolla. Sitten Anjala, Johansson ja Lehto juoksivat vastaan (menivät siis jo seuraavaa väliä). Jonne sanoi että Taivainen menee edellä aika lähellä. Kohta selkä näkyikin, ja mikä parasta, selkä lähestyi nopeaa vauhtia. Pian olinkin jo Taivaisen kannoilla ja otin heti omaa valintaa. Luotin siihen että vauhtini on selvästi parempaa, ei siis tarvitse turhaan jäädä peesiin. Teinkin sitten heti virheen. No, ei ollut iso ja viimiselle suunnistusvälille lähdettäessä olin taas mukana. Sillä välillä otimme eri valinnat, Oma kiersi ja mie menin suorhaan. Rastilla tavattiin taas.

Viimeiselle lähdettiin samaa vauhtia eikä kummallakaan ollut halua kovaan vetoon. Oma kertoi vetäneensä tahallaan paskikkoon jotta ei tarvitsisi ottaa loppukiriä. Ei se paljoa hdastanut vaan Oma leimasi ennen viimeisellä rastilla. Siinä kohtaa otin separikirin ja menin ukosta ohi. Hieno homma kaiken kaikkiaan, harvoin tulee kirivoittoja mutta tällä viikolla tuli kaksi. Eikä ihan kevyistä ukoista, pakko vähän nauttia työn hedelmistä tässä kohtaa.

Kokonaiskisassa olin siis neljäs ja kotia kohti lähdettiin yhtä kameraa rikkaampana.

Seuraavaksi Lohjan MM-katsastussprintti. Ranskaan en viitsi lähteä katsastamaan, koska kisoihin ei varmasti ole mahdollisuuksia. Semminkin kun en ole niissä maastoissa koskaan käynyt. Tavoittelen SM-mitalia syksyllä, sen jälkeen katson alanko vielä tavoittelemaan suurempiin kisoihin. Vuokatti tietysti kummittelee aina välillä ajatuksissa. Siinä on kuitenkin omat kommervenkkinsä, katsotaan nyt mitä tapahtuu.

Kiitos tästä.

tiistai 5. heinäkuuta 2011

KRV 2. päivä

Suuri mestari ja kaikkien aikojen idoli on mennyt pois. Mika Myllylä on ja tulee aina olemaan itselleni kaikkien aikojen kovin jätkä. Suvereeni ykkönen. Muistan jo 90-luvun puolivälissä lukeneeni innokkkasti Juoksijasta Myllylän harjoittelusta. Ohjelmat tekivät kohtalaisen kovan vaikutuksen. Hurjalta se harjoittelu vaikutti, tuohon olisi siis itsekin päästävä. En tainnut päästä.

Oli aina ilo seurata vaisusti sujuneen alkutalven jälkeen tammikuisia SM-hiihtoja. Myllylä ilmestyi paikalle hirmukuntoisena, kukaan ei voinut mitään. Ei puhettakaan, vaikka Isometsä tai Hartsa olisivatkin olleet hyvässä kunnossa. Joskus Myllylä oli ollut kuukauden kipeänä. Ei haitannut, tammikuussa alkoi kulkemaan. Joskus jo Davosissa joulukuun alussa.

Trondheimin maailmanmestaruus oli hieno juttu juuri kestävyysharjoittelun saloihin tutustuvalle nuorelle miehelle. Vesisade, tuhannet norjalaisliput, pipo pois, vetoketju auki. Jevne jäi.

Seuraavana talvena matkustin nuorten SM-hiihdoista Torniosta ja pääsin kotiin joskus puoliltaöin. En mennyt nukkumaan vaan ruvettiin porukalla seuraamaan Naganon olympialaisten 30 kilometrin kilpailua. Sen muistavat kaikki, varmasti kaikki. Isoja lumihiutaleita, huikean rankka profiili. Sen kesti vain yksi mies, Mika Myllylä.

Ramsaun kisoista ei tarvitse edes kirjoittaa.

Mika Myllylää on kiittäminen siitä että itsekin tästä kestourheilusta innostuin. Enkä varmasti ole ainoa.

R.I.P Mika

Kisassa olin tänään kuudes.

maanantai 4. heinäkuuta 2011

KRV 1. päivä

Tänään juostiin Kainuun Rastiviikon ensimmäinen osakilpailu sprinttimatkalla. Kilpailuareenan virkaa toimitti Kuhmon keskusta kapeine kujineen, puistoineen, aitauksineen. Osa aitauksista oli vääriä, osa oikeita.

Etukäteen asetin tavoitteksi ns. seiftijuoksun, eli 35-45 sekuntia kärkeen ja hyvät asetelmat kokonaiskilpailuun. Ykköstavoite on jaettu huominen pitkänmatkan ja kokonaiskisan välillä, kääntyen kymmenyksellä kokonaiskisan hyväksi.

Kisa-alue oli spekuloitu suhteellisen simppeliksi, tuskinpa mitään erikoisempaa olisi edessä. Odotukset osoittautuivat vääriksi, kyseessä olikin erittäin hyvä sprinttikisa. Puttonen oli loihtinut mainion radan, joka sittemmin oli todettava itselleni liian vaikeaksi.

Jonnen kanssa aloitettiin lämmittely jo tuntia ennen kisaa. Ensin käveltiin, sitten juostiin ja lopuksi jo nyittiin spurtteja. Olo parani verkan aikana melko hyväksi, saatoin siis lähteä matkaan hyvillä mielin. Eiköhän tässä tavoitteeseen päästä.

Matkaan vaan ja ensimmäisen kerran eksyin jo matkalla K-pisteelle. Huitasin marketin kulmalta kadun puolelle ja hamusin katsellaani mistä se rata oikein alkaa. No, ei siinä montaa sekuntia mennyt. Kartan eteeni saatuani tajusin heti, että vaikea kisa tulee. En vain saanut hommaa oikein ensimmäisillä väleillä haltuun, koko ajan tuntui ettei vaan ehdi lukemaan riittävästi.

Väliajat eteeni saatuani voin todeta vauhdin olleen kuitenkin hyvää. Olin rastilla kahdeksan kolmantena vain 5 sekuntia kärjestä. Ysille tuli sitten ensimmäinen virhe, juoksin pussiin ja jouduin palaamaan takaisin. Siinä meni joku 9 sekuntia.

Tämän jälkeen sain Oison selän näkyviin ja nousin taas viidenneksi. Rastille 15 lähtiessä pysähdyin ja katsoin minkä hiton aidan kulmassa se rasti oikein on. Katsoin aivan oikein ja aitausta kiertäessäni näin vielä rastin toisella puolella aitaa. Tempaisin kuitenkin väärään karsinaan ja ihan sinne kulmaan saakka. Takkiin 35 sekuntia, eli lasketaan virhettä 30 sekuntia. Sija tässä vaiheessa 23. ja masennus päällä. Tulipa ryssittyä tämä homma, kokonaiskisassa ei viittis pahemmin turhaa siimaa antaa.

No, juoksun kulkeminen on ilmiselvä tapaus. Tempaisin näet seuraaville kolmelle välille pohjat ja lopuille neljälle tappiot olivat 1,2,1 ja 2 sekuntia. Lopulta tappiota harmooniselle Rustille kertyi 42 sekuntia.

Vaikka epäonnistuin tänään niin tuntuu ihan hyvältä. On semmoinen tunne että nyt on löytyny hyvä harjoitussysteemi itselleni. Tänäänkin oli kaikkien aikojen eka sprinttikisa missä olisi ollut oikeasti mahdollisuudet voittaa. Jännä juttu on se, että kaikki kovat juoksuvedot on jätetty ohjelmasta pois. Maksimia ei ole tehty ollenkaan, vaan kisat ovat hoitaneet sen puolen. Ehkä siinä tärkeänä osana on myös jatkuva hyvä fiilis. Kun nauttii kisoista niin alkaa kulkemaankin. Tai sitten kyseessä on tuuri.

Tulos oli siis tänään tavoitteiden mukainen. Suoritus taas kaikkien aikojen paskin. Harmittaa pikkusen mutta huomiseen kisaan lähden hyvällä itseluottamuksella tekemään kovaa juoksua. Katsotaan sitten jaksanko loppuun saakka.

Tähän vielä tämän viikon hitti. Masan kertosäe on kova.

Raskaita aikoja

torstai 23. kesäkuuta 2011

Pitkät yöt, lyhyet päivät - Salpa-Jukolan isot yö-pyssyt!

Tässä se tulee: isojen pyssyjen yön jatko-osa! Tässä ja nyt, lyhennettynä, referoituna, muttei sensuroituna!

Edellisessä jutussa kertoilin kuulumisista leirin jälkeen. Siellä olin saanut itseluottamuksen kohdilleen viimeisen harjoituksen aikana. Se oli kohdallani kaikkien aikojen paras harjoitus! Huutomerkki siihen kuin Riivari konsanaan! Paras siksi, että kyseessä oli kategorian A harjoitus! kts. edellinen blogjuttu.

Viikolla otin hyvin kevyesti. Maanantaina lepo, tiistaina 6 kilsaa ja hieronta, keskiviikkona 20km Nurcin kera (tuntui vahvalta), torstaina lepo ja perjantaina 8km + mallisuunnistus (sisälsi 10 minuutin likistysvedon!)!

Perjantain joukkuepalaverissa sanoin muille olevani hyvin luottavainen. Vain yhtä ukkoa pidin etukäteen kovempana. Tämä siksi, että olin nähnyt edellisenä viikonloppuna kovissa treeneissä mitä vauhti tällä TG:llä on. Se oli mahdottomuus.

Lauantaina käytiin teamjoggingilla, syötiin ja lähdettiin kisapaikalle. Oltiin ukon ja annin kanssa TV-haastattelussa ja sen jälkeen seurasin kaksi osuutta venloja. Anni veteli tapansa mukaan huippujuoksun viimeistä suunnistusrastia lukuun ottamatta. Joskus käy näin, mahotonta se oliskin ollut taas voittaa.

Illan mittaan tunnelma mökillä oli kohtalaisen rauhaton. Etenkin kakkosjoukkueen ukot olivat aika täpinöissään, kukaan ei jaksanut olla paikallaan kahta minuuttia kauempaa. Ukot jauhoi isojen pyssyjen yöstä, joka tulisi vilisemään toinen toistaan kovempia ukkoja. Nyt olisi kuulemma todella siis hirvittävää kyytiä tarjolla. Hetken jo epäilin omaa panostani, jäisinkö jalkoihin? Mokaisinko kaiken? Entä jos hyvä itseluottamus olisikin vain harhaa? Katselin siinä kun Thierry söi kahdeksan aikaan 16 perunaa ja joi litran RedBullia. Itse söin Sippolassa kuusi.

Katseltiin ekaa osuutta puoleen väliin saakka, ja sitten olikin lähdettävä kohti hauskanpitopistettä, eli kisoihin. Juuso ajoi, mie ja Thierry istuttiin. Kaikilla tuntui olevan hyvä huumori päällä, ei mitään ressiä itse kisasta. Itse olin hieman ihmeissäni, yleensä en ole tällaisissa paikoissa ollut kovinkaan varma omasta tasostani. Nyt vain jostain syystä tuntui että asiat tulevat loksahtelemaan paikoilleen.

Kisapaikalla onnittelin ykkösosuuden miehiä ja aloin asentamaan lamppua sun muita rensseleitä valmiuteen. Lämmitellessä tuntui hieman nihkeältä, kunnes heitin ylimääräiset vaatteet pois. Totesin että kulkee, ei hätiä mitiä. Suunnistuksen sujuvuuteen oli yllättävä luotto jatkuvasti.

Näin screeniltä Hannun pummit. Pipo sanoi Thierrylle tilanteen muuttuneen. Ei siinä ilmekään värähtänyt, taisi todeta että selvä. Kakkosen Heinonen oli koko ajan kärjen mukana, ja tuli loppuun saakka hienosti. Juuri niin kuin tuollaiselle osuudella pitääkin. Valitsi vielä Nordbergin selän mulle seurattavaksi.

Kartan saatuani vauhti oli heti valmista ja riittävän kovaa. Seurasin Andersia ja oikaistiin ykköselle mennessä tien kulma valmiita uria pitkin. Tiellä tuntui aika tukalalta, huimaa vauhtia siinä mentiin. Oli laitettava täysillä jalkaa toisen eteen, eikä tuntunut siltikään riittävän.

Viimein mentiin metsän puolelle ja asetuin vetämään omaa letkaani, Nordberg oli mennyt johonkin muualle. Ykköne meni nappiin, kakkoselle jouduin pikkusen pysähtelemään. Siinä heti pieni virhe.

Nelosella oli TV-rasti. Edessä näkyi kymmeniä lamppuja, en siis voinut tietää montako ukkoa on edellä. Takana tulivat ainakin Halden ja Södertälje, ehkä myös Linne. Olin siinä kohtaa neljäntenä 22 sekuntia keulasta.

Vitoselle vedin letkaa. Rastille tultiin kuitenkin huonohkosti ja kutoselle menin letkan loppupäässä. Vauhti oli sellaista että tiesin Thierryn lähestyvän koko ajan.Vääjäämättä ja vauhdikkaasti. Rastille tullessa Nordberg tulikin sinne samaan aikaan täysin väärästä suunnasta. Hyvä fiilis.

Seiskalle mentiin hieman kovempaa. Rastilla näin Hujakan Pasin antamassa väliaikoja. Kasille otin Nordbergin selän ja lähdettiin menemään alakautta tien kautta. Tieltä metsään oikeasta paikasta ja hiekkakuopan läpi kohti lippua. Nordberg meni hieman väärään paikkaan ja Mäkisen Vesa sanoi että alempana se on, näinkin heti lipun ja pääsin leimaamaan ensin. Seuraavalle rastille mennessä tiesin että TV-rastihan se on. Juoksin keulassa ja ajattelin siinä että ekana leimaaminen antaa aina joukkuekavereille voimia tulevaan savottaan.

Kympille lähdettäessä sanoin Vesalle että nyt on hajonta, otetaan tarkasti. Menin omalle lipulle yksin ja läksin siitä samantien sitten kohti seuraavaa rastia. Arvelin että jotkut tekee varmasti pummia tähän, tuskin on kovin moni edellä enää. Vesa tekikin virheen ja joutui antautumaan. Tokihan taisi juosta tässä vaiheessa jo käsi murtuneena. Aika kova veto Vesalta!

Yhdelletoista mennessä luulin nähneeni iskän polulla jonkun toisen kanssa, harhanäkyjä taisi olla. Ohittelin muiden osuuksien viestin viejiä ja nautin helposta menosta. Tiesin kyllä melkoisella varmuudella olevani keulassa.

Kolmelletoista Norberg ja Novikov saivat kiinni. Muita ei näkynyt. Tässä vaan nyt, niin hyvä tulee. Vauhti tuntui juuri sopivalta. Viidellätoista taisi olla Katteluksen Keijo radiomiehen kanssa.

Seitsemälletoista oli hajonta. Sinne menin omaa reittiä, pienen ajautumisen seurauksena leimasin kuitenkin noin 10 sekuntia Novikovin jälkeen. Imin sen varmuuden vuoksi heti kiinni. Mielenkiintoista on, että Thierry oli tässä kohtaa jo ihan tuntumassa.

Novikovin kanssa juostiin kovimmat ajat kahdeksalletoista, ja sieltä lähdettäessä nähtiin taas Nordberg. Seuraavat kaksi väliä olivat vaikeita. Piti juosta oikeasti täysillä, mutta edessä oli sadoittain hitaampia joukkueita. Pelkäsin koko ajan, että naru Nordbergiin katkeaa. Eipä katkennut, vaan kahdellakympillä putkiosuuden alkaessa oltiin edelleen kasassa.

Tässä kohtaa tiesin sataprosenttisesti, että putkiosuutta mennään. Ei siihen varsinaisesti neronlahjoja tarvittu. Uria ei ollut ja edessä oli tyhjä metsä.

Kaksykköselle lähdettäessä vilkaisin vasemmalle, siellä se oli. Kohde, jota ei hevillä pitäisi karkuun päästää. Pelkojen kohde, epävarmuuden lähde. Thierry Gueorgiou.

Vaihdoin Nordbergin Gueorgiouhun, henkäisin syvään, ja olin valmis laittamaan kaiken peliin.

Välin loppuosassa oli pieni usvainen suo. Katsoin eteeni. Siellä menivät Gueorgiou, Nordberg ja Novikov. Ja Fincke. Metsä oli täysin hiljainen, vain miesten tiivis hengitys kuului vaimeana jostakin edestäpäin. Meinasin herkistyä, tajusin kuinka hienoja hetkiä elettiin.

Kakskakkoselle oli lyhyt väli hienossa kuusikossa. Novikov tuntui hyytyvän nousuun ja puskin ohi, jatkoin hyvällä vauhdilla ja sain kärkikaksikon pienen eron kiinni. Rastilla oli muutama ihminen, Liuhan Jarkko ainakin oli kuusen kupeeseen piiloutunut.

Kakskolmoselle juostiin polkua, eroa oli varmaan 20 metriä. Nousussa totesin että voi olla hajontaa (aika naurettava ajatus muuten), ja suunnistin rastille itse. Vaikka
Isot pyssyt olivatkin näkyvissä.

Kaksneloselle laskettiin notkoon ja Nordberg teki viimeisen epätoivoisen ratkaisun. Meni onneton tiheikköön. Seurasin Thierryn selkää ja kierrettiin venlauria pitkin tiheikkö oikealta. Nousussa totesin että toisena ollaan, Novikov on puhki. Juoksin sen minkä pystyin, ero vaan tuntui kasvavan. Mäen päällä Thierryn valo oli jo hävinnyt edellisen osuuden valojen sekaan.

Hätä ei ollut tämän näköinen, olin kuitenkin periaatteessa suunnistanut koko ajan itse. Menin seuraaville rasteille sujuvasti ja vauhdilla. Tokavikalla oli Junnu tehnyt hyvän jipon. Edellisen osuuden juoksijat menivät läheltä meidän rastia, mutta kuitenkin riittävän kaukaa. Katsoin että nyt aletaan olla rastin kohdalla mutta mitään ei näy. Vilkaisin siinä juostessani vasemmalle, ja siellä se oli. Ehkä kolmen sekunnin virhe. Viimeiselle Nordberg meni ohi.

Viimeisellä iskä kannusti. Päätin, että ainakin tämän osuuden jälkeen meillä on kaksoisjohto. Tikkasin kuin Lysell ja Nordberg ei pystynyt. Sillan jälkeen Matu kannusti ja maalisuoralla kuuluin Arto Ylä-Kotolan ääni kaiken muun yläpuolella. Pienet tuuletuksen siihen ja kartta Nurtsille. Thierryn kanssa ylävitoset ja Salosen Amin kuviin vaan.

Tehtävä oli suoritettu.



Kuva: Aapo Laiho

maanantai 13. kesäkuuta 2011

Jukolan viestiin valmistava harjoitusleiri



Kalevan Rastin joukkueet valmistautuivat Jukolan viestiin viime viikonloppuna Haminan seudulla. Siellä olin siis minäkin, täynnä innostuneisuutta kuten arvata saattaa.

Tämän vuoden Jukolaan sisältyy itselläni pieni ekstralataus, juostaanhan tällä kertaa entisillä kotikulmillani. Olen suunnistanut kisamaastossa joitakin kertoja, pääasiassa junnuleireillä ehkäpä joskus 90-luvun ensimmäisellä puoliskolla. Lisäksi olen käynyt muutaman kerran myös jälkimmäisellä puoliskolla harjoituksen Ravijoen maastossa tekemässä, en kuitenkaan ainakaan kymmeneen vuoteen.

Fiilishän on tässä ollut tietyllä tapaa jopa enemmän odottava kuin yleensä. Sen huomasi myös leirillä, hauska lähteä treenaamaan kotiolosuhteista. Hyvää tulostahan kotikenttäetu ei suunnistuksessa tarjoa koskaan, karttaa on luettava suhteellisen tiheästi jokaisessa maastossa.

Perjantaina ohjelmistossa oli yötreeni Putilovin maastossa. Ensin suunnistettiin jokuu 3-4 kilsaa rauhalliseen tahtiin, sitten kokoonnuttiin ja lähettiin sopivin välimatkoin työntämään täydellä vauhdilla. Itselläni homma ei sujunut laisinkaan, oisinko jääny jonkun 8 minuuttia Hannulle. No, heti kahdelta olin jo kotipuolessa unten mailla suuntaamassa kohti seuraavia haasteita.

Aamulla oli todettava että Putilovi on nyt lähdettävä katsastamaan päivän valossa. Aika moni asia siinä selvisi, taktiikkaa oli muutettava vähemmän agressiiviseen suuntaan.

Illalla juostiin samanlainen treeni kuin perjantaina. Eli ensin pieni pätkä kevyesti ja sitten kokoontumisen jälkeen 4 kilsaa täysillä. Nyt meni jo paremmin, olihan maasto Valkjärvellä toki helmpompaakin. Juoksu sen sijaan oli kohtalaisen niukkaa, ei vaan päässy. Loppukirissä jouduin menettämään voiton Hannulle, eikä ihme kun se mentiin kuulemma kilometrivauhdilla 2'20. Ei semmoseen näillä vuosilla enää taivu. Saatoin käpertyä unten maille heti siinä kahden korvilla sangen tyytyväisin mielin.

Sunnuntaiaamuun heräsin hyvin kieriskellyn yön jälkeen kuin nyt sunnuntaihin voi vaan herätä. Edessä oli 3 reilun kahden kilsan suunnistuspätkää, ja täydellä vauhdilla totta mooses. No mikä ettei, pakko oli matkaan lähteä ettei vaan tippuisi kolmoseen löysään asenteen vuoksi.

Treenissä tapasin myös kuikanohuita päivämiehiä. Oli siinä komea rivistö toinen toistaan rumemmaksi itsensä harjoitelleita miehiä!

Kaksi ensimmäistä pätkää menivät kerrassaan mainiosti. Harjoitus oli tyyppiä A, joka Timo Harjun mukaan tarjoittaa sitä että suunnistus sujuu ja juoksu kulkee. Kerrataanpa tähän vielä kaikki tyypit:

A) Juoksu kulkee ja suunnistus sujuu
B) Juoksu kulkee mutta suunnistus ei suju
C) Juoksu ei kulje mutta suunnistus sujuu
D) Juoksu ei kulje eikä suunnistus suju

Viimeiseen vetoon lähdettäessä valmennusjohtaja Pipo ilmoitti, että nyt mennään yhteislähdöllä. Startissa heti täysi hönkä päälle ja ekan mäen päällä olin toisena. Siinä päätin että jos kaksi ekaa kertoivat todellisen suunnistustasoni, nyt katsotaan sitten peesaamalla fyysinen taso. Yritimme Simon kanssa roikkua Thierryn perässä. Kakkoselle saakka kaikki sujui hyvin, mitä nyt Simo oli siinä kohtaa käynyt kahdella väärällä rastilla. Kolmoselle oli pidempi väli. Siinä alettiin vaan antamaan siimaa, eikä jyrkän alamäen jälkeen Korkergoota näkyny enää (isommilla aukoillakaan). Jatkettiin siinä kohtaa omaa tahtia. Taso oli katsottu.

Nyt lepoa.

tiistai 7. kesäkuuta 2011

Maastoaskel pilalla

Kausi etenee ja samalla vauhti paranee. Epitkillä olin kestävässä kunnossa, nyt jo hieman nopeammassakin. En kuitenkaan riittävän nopeassa, itse asiassa jossain rinttikisassa pitäisi olla noin 32 sekuntia nopeammassa.

Olen pitkin kevättä keskittynyt ns. perusharjoitteluun, joka on sisältänyt pääasiassa juoksua erilaisilla vauhdeilla ja alustoilla. Nykyisin aika on enemmän kortilla kuin ennen, joten on keskityttävä olennaiseen. Ei silti, aika monesti teen kyllä 2 treeniä päivään. Maanantaisin ja perjantaisin yhden.

Epitkien jälkeen paneuduin tarmokkaasti sprinttisuunnistukseen. Tavoite oli hioa tekniikka ja sujuvuus paremmaksi. Ja jalat irtonaisemmaksi. Projekti onnistui siinä mielessä hyvin, että kehityin sprintterinä tuossa kahdessa viikossa jonkun verran. Vaikea sanoa tarkemmin, sanotaan siis jonkun verran.

Projekti sisälsi neljä sprinttiharjoitusta, joista viimeisessä otin suvereenin voiton Ulvilan kuntorasteilla. Pitkiä lenkkejä en tietenkään unohtanut, nehän ovat kestävyysliikunnan perusta. Eli kerta viikkoon yli 20km lenkki. Siinä ne, ja tulos oli kohtalaisen hyvä.

SM-kisassa karsinta oli perustavaa laatua oleva SM-karsinta. Ihan näin meien kesken, pikkusen ihmettelen semmoisia kommentteja ettei karsinta ollut sprinttisuunnistusta. 13 rastia 2,5 kilsalla ja erityyppisiä haasteita. Mitä se sitten oli? Aika kova spekulaatio on myös se, että olisi juostu kaks keskimatkaa. Ei se nyt varsinaisesti keskimatkan kategoriaan mennyt. Oliko odotettavissa kenties semmoinen käänne, että Piikkiön keskusta olisikin rakennettu 1000 vuotta sitten ja sittenkin aika sokkeloiseksi? Eikä ne metsärastit nyt kauhean pahoja olleet, pahin taisi sijaita 50 metriä polulta, kaksi muuta noin kolme metriä.

Aika helppo oli päätellä jo etukäteen mihin mäkeen lähdetään ja mistä radat muutenkin menee. Eli alussa pari pahaa avokalliorastia, ja sitten helppoa toteutusta. Näin se menikin, ja mielikuva pahoista alkurasteista vahvistui (ei prkl, radiosta tulee Tyrävyötä, kohta varmaan Juustopäät)mallikartan nähtyäni. Kanssani samaan aikaan lähtivät Föhr, Koistinen ja Taivainen. Oli siinä jotain vitsailua, etten pysty olemaan ekana koolla, olinpas kuitenkin kaiken peliin laitettuani. Alku meni ihan ok, kakkoselle jäin jostain syystä aika paljon. Siitä sitten jatkoin sujuvasti loppua kohden ja finaaliin mentiin sijoituksen ollessa kuudes. Lopun niittypätkällä kävi sääliksi akupään lähtijöitä, takkiin oli varmasti tullut paljon.

Karsinnan jälkeen oli aika epävarma olo. Juoksu ei kulkenu eikä suunnistuskaan ihan kauhean helppoa ollu. Meinasin jo hilata tavoitteita alaspäin ja lähteä hakemaan sijoitusta viidentoista sakkiin. Lopulta päätin kuitenkin tavoitella sijoitusta kymppisakkiin, kyllähän nyt siihen pystyy jokainen suht terve mies.

Finaalissa tein kolmisen kappaletta reitinvalintavirheitä. Eroa kärkeen 31 sekuntia ja sijoitus 12. Eroa kymppisakkiin jäi 5 sekuntia, se meni viimiselle tullessa (tappiota nopeimmalle 8 sekuntia). En tiedä mistä johtuu, ehkä olin vain löysä ja varmisteleva nahjus. Ehkä jostain pääsi paremmin alas. ite tulin ainakin oikealta ja sopimoilleen kielletyn jyrkänteen läpi. Huomasin tämän vasta eilen. Rastinumero peittää just sopivasti jykän niin että se näyttää olevan poikki. Tollasta ei voi ihminen huomata, ei edes Thierry vaikka sillä onkin hyvät silmän pienet lihakset.

Finaalin juoksuun olen kuitenkin hyvin tyytyväinen. Ero kärkeen on siinä mielessä hyvä, että melkoisella varmuudella tai ainakin kaiken järjen mukaan meikäläisen kunnon pitäisi tässä kauden mittaan mennä vielä eteenpäin. Ainakin jonkun verran. Sen verran huono harjoituskausi oli.

On se kyllä kumma kun ei Suomessa järjestetä enää ollenkaan hyviä kisoja. Ihan sama missä kisat oli tai millaset ne oli, paskoja ne vaan tuntuu olevan. Ja kyllähän näin on. Kaikki kisat missä oon käyny on ollu ihan perseestä parkkimaksuja, ratoja, maastoja, palkintoja, tunnelmaa, ja muita asioita myöden. Ehkä tässä on jotenkin oma asenne muuttunut. Pari vuotta kun kärvistelet suurimmaksi osaksi sivussa niin sitähän on ihan hyvillä tunnelmilla mukana kaikissa kisoissa. Kai se siitä kohta hieman taas laantuu semmoselle normaalille tasolle. Nautitaan nyt ainakin vähän aikaa.

Seuraava ohjelmassa lienee Jukolan viesti. Helppohan sinnekin on mennä korjaamaan kypsät hedelmät, niin tuttuja on noi Haminan maastot. Ei tarvi kuin juosta vaan kartta rullalla rastilta toiselle ja tuuletella sitten maalissa. Osuuskin on jo tiedossa, se tuli mitä himoitsinkin. Paha vaan kun meni tässä rinttisatsauksen aikana maastoaskel piloille. Ei kulje ainakaan kuukauteen laisinkaan metsän puolella.

Nyt AP:n kanssa 25km Ketunpesien lenkki eli niin sanottu kettukolmonen.

torstai 26. toukokuuta 2011

Vastavirtaan

Moi.

Pitkästä aikaa on aikaa kirjoitella. Todellisuudessa aikaa olisi ihan aidosti, mutta keskittyminen erikoissuunnistuksen SM-kisojen on vienyt ajan ja rahat.

Mykon jälkeen oli selvää että Tiomila oli menetetty tapaus, näin ollen seuraavana tavoitteena oli tietysti SM-liianpitkä. Tiomila-viikolla olimme Pyylammen kanssa LIKE-seminaarissa Vuokatissa, ja siinä jonkun kuivan luennon aikana kulutimme aikaamme harjoitussuunnitelmien tekoon. Tuttua puuhaa jo siltä ajalta, kun itsekin kävin vielä koulua. Tomi laati ohjelman SM-maastoihin Jiri Karjalaiselle, minä taas itselleni ja tavoite oli siis erikoispitkät.

Ohjelman tärkeimmät harjoitukset olivat kahden tunnin metsälenkit, joita tein kolme kappaletta. Lisäksi ohjelma sisälsi neljä kisaa, pitkän tauon jälkeen kisarutiini oli saatava kohdilleen. Ja alkaahan se löytyä hiljalleen. Voimapuolesta vastasivat lyhyet mäkispurtit ja -loikat. Vetoharjoituksia ei ohjelmassa ollut.

Kolmeviikkoinen meni nappiin, ja kovan tankkauksen jälkeen saatoin lähteä suht luottavaisin mielin kilpailuun. Luulin tietäväni oikean taktiikan, eli suhteellisen suoraan välit olisi juostava. Simo oli näet lupaillut lausunnoissaan juostavaa maastoa - ja näin se olikin. Valitettvasti tämä periaate unohtui yhdellä rastivälillä, tappiota Muukkoselle viisi minuuttia.

Matkaan otin neljä geeliä, yhden energiapatukan ja loppulenkille camelbakin jossa puoli litraa urheilujuomaa. Päätin aloittaa geelien imemisen jo heti alkuunsa, eli jokaisessa kartanvaihdossa (n. neljän kilometrin välein). Loppulenkillä otin vielä yhden geelin ja ennen Saahkarin nousua jouduin vielä pureskelemään patukan. Hyvin jaksoikin viimeistä kahta kilometriä lukuun ottamatta.

Kilpailu lähti käyntiin normaalisti. Alussa porukkaa oli ympärillä reilusti ja seurailin rauhalisesti aloittanutta Ikosta. Jere tykitti heti noin sata metriä edellä. Kuitenkin jo kutosella porukkaa lähti aivan eri suuntaan mihin itse olin suunnitellut. Jo siinä kohtaa tajusin, että tänään on suunnistettava yksin, ja vain yksin. Kolmen lenkin aikana seuraa oli mukana vaihtelevasti, suunnistin kuitenkin itse koko ajan. Ja viimeisen hajontalenkin puolivälistä kartanvaihtoon saakka en nähnyt ketään. Kartanvaihdossa olin kolmantena Pasin ja Kirilin jälkeen, perässä Petteri ja Pardaali. 14 kilsan putkiosuudelle lähdettäessä tiesin, että Petterin selkä on mitali. Hänen vauhtiin en kuitenkaan kyennyt, ja Pardaalikin jäi johonkin taakse. Ennen pitkää väliä olin neljäntenä, minuutin perässä tulivat Topi, Jonne, Henri ja Pardaali. Mietin hetken jäänkö odottamaan, enpä kuitenkaan jäänyt. Läksin tahkoamaan oikealta teitä pitkin ja väli menikin hyvin. Juoksu oli vielä vahvaa. Totuus oli kuitenkin toinen, perässä tuleva porukka ohitti mut paremman reitinvalinnan turvin. Faktisesti suunnistin siis täysin yksin kaiken kaikkiaan viimeiset 16 kilometriä! Olen hieman ylpeä siitä että tein koko reissun aikana vain yhden pummin. Kahdeksas sija oli siis se minkä ansaitsin.

Kilpailuna erikoispitkät on raastava. Olen juossut kisan miesten sarjassa vuosina -03 (8.), -04 (6.), -06 (19.), -07 (4.), -08 (10.), -09 (13.) ja nyt siis kahdeksas. Joka kerta sitä päättää että tämä on viimeinen kerta, ei tässä ole mitään järkeä. Olo viimeisillä kilometreillä on hirveä, sellainen että tekisi mieli jäädä siihen paikkaan heti makaamaan. Kuitenkin lähestulkoon parasta on tulla maaliin ja asettua maahan lepäämään. Nyt se on ohi, ei koskaan enää. Ennen ensi vuotta.

Voisinhan olla samaan aikaan jossain kehäkolmosen tuntumassa kiipeilemässä esteitä monentuhannen muun kanssa ja ohitella pelleksi pukeutuneita turisteja. Tarjolla olisi ehkä sijoitus kolmen joukkoon kilpailussa, jossa urheilijaksi laskettavia mukana on kaksi. Ei kiitos, kun tarjolla on kilpailu, jossa on mahdollisuus mitata sekä äärimmäinen kestävyys että suunnistustaito.


Ensi vuonna taas.

torstai 28. huhtikuuta 2011

Halden kumoo

On se nyt että pitää herätä 6:30 kun olis pitkästä aikaa mahdollisuus nukkua pitkään. Ja ihan omassa hotellihuoneessa vielä.

VeVen bussikuski Aake piti aina reissuun lähdettäessä pienen puheen, joka loppui tavallisesti HALDEN KUMOON!- lauseeseen. Harvemmin se onnistui, mutta ainakin kerran muistan näin käyneen. Arvelin tässä aamutuimaan Kungens Kurvalta herätessäni, että siinähän se olis hyvä tavoite KR2-joukkueelle. Niin, siellä sitä taas kakkosessa ollaan. Ei riittäny viime viikonlopun näytöt ykköseen, eikä mulla siitä mitään mussutettavaa ole. Ihan oikeat valinnat. En vain ehtinyt viikossa riittävän hyvään iskuun.

Juoksin siis viime viikonloppuna kisat lauantaina, sunnuntaina ja maanantaina. Lauantain Finnspringissä suoritus oli ok-tasoa, samoin sunnuntaina ja maanantaina. Kaikissa pummia tuli se 2 minuuttia, paitsi maanantaina enemmän. Siihen kun lisätään lauantain ja sunnuntain heikko esitys fyysisesti, niin ei auta. Lauantaina olin muistaakseni kuudes, sunnuntaina voitettiin viesti ja maanantaina oisin ollu 11. ellei sitä kisaa olis hylätty. Siihen kisaan olin sijoitusmielessä kuitenkin tyytyväinen.

Mikä noihin pummeihin oli syynä. Itseluottamusboksi oli jäänyt täyttämättä. Jos luottoa liikehdintään metsässä ei ole, niin sitä ei ole. Ja sitten jollain rastilla tulee hötkyiltyää. Harmi kyllä sitä boksia ei voi rahalla täydentää, ei sillä että sellaisia rahoja tilillä roikkuisikaan. Täydentäminen tapahtunee seuraavan kahden viikon aikana lenkkipoluilla ja rastimetsissä. SM-erikoispitkillä tilanne on toivottavasti jo toinen. Sen tässä on kuitenkin oppinut, että uudet vastoinkäymiset odottavat aivan nurkan takana valmiina iskemään. Pitää vaan olla hyvin hissukseen ja huomaamattomana.

No, toivotan kaikille onnea Tiomilaan. Jos nyt tuntuu hieman epävarmalta niin älkää huoliko, kyllä se hermopummi sieltä tulee! Jossain vaiheessa rataa kyllä luotatte johonkin toiseen enemmän kuin itteenne ja meette väärälle hajonnalle!

Tsemppiä Haldeniin kumoon menemiseksi.

Lähen täydentämään boksia tohon 25manna -96 maastoon. Silloin VeVen suoritus meni plörinäksi Katteluksen Kexan lukiessa väärää väliä, ei ollu poksi täynnä. Itellä oli kyllä ainakin paluumatkalla, ne oli niitä ekoja kertoja kun se poksi olikin täynnä.

torstai 21. huhtikuuta 2011

72% vihaa

Olin viime viikonloppuna avlmentajan (eli av-valmentajan, tapahtui näppäilyvirhe) ominaisuudessa Ankkurikellarilla. Torstaina läksin maastoon katselemaan ja kuvailemaan. Kävellessä loivaan mäkeen syke 145 ja tasaisella hölkätessä 160-165. Jotain oli selvästi pielessä, MYKO se siellä elimistössä jylläili menemään.

Illalla otin puhelun Iirolle ja perjantaina kävin heti aamusta Salon apteeksista uudet pöpönnujertajatabletit. Lauantaina herätessä olotilassa oli tapahtunut huomattava muutos, tällaista oloa en ollutkaan kokenut viiteen viikkoon. Jo samaisena päivänä suunnnistin kahdesti. Hipheihurraa, alkaisko MYKO väistymään sittenkin?

Sunnuntaina ohjelmassa oli Ankkurirastit. Piti mennä vaan tekemään kevyttä treeniä, mutta olin niin innoissani että homma karkasi käsistä melkeinpä heti ensimetreillä. En juossut täysillä ja ylämäkiin hiljensin tarkoituksella. Menin kuitenkin mukavaa matkavauhtia, eikä minkään sortin hyytymistä tullut. Sykemittaria piti vilkuilla jatkuvasti, jotenkin oli kuitenkin pelko kun oli ollut niitä rintakipuja. Hengissä kuitenkin selvittiin. Suunnistushan sujui liki täydellisesti, ekaa perhosta lukuun ottamatta tein omaa työtä. Kompassikontrolli oli kunnossa, rastinottoon oli aina kohteet ja niin edelleen.

Perhoset kierrettyäni läksin juoksentelemaan kohti maalia ja tiellä näin Tuomas Mattilan, Trondheim, selän noin 50 metriä edellä. Arvelin että varmaan ihan mukava sija tästä tulee. Toiseksi sijoituinkin, ihan hyvä taustaan nähden.

Terveydentilassa ei ole takapakkeja näkynyt ja tällä viikolla olen juossut pk-lenkkejä päivittäin. Viikonloppuun lähden 72 prosenttisella vihan tunteella. Puran kaiken sen turhautumisen ulos, ja katson missä kohtaa nimi tuloslistalla on. Finnspringiin en ole ilmoittautunut, mutta sen hoidan tänään jälki-ilmoittautumisen muodossa. Sarja H21A1, sama missä Hernelahti ja Martomaakin kilpailevat. Varokaa ukot, yritän olla kantona kaskessa Tiomila-joukkuetta valittaessa. Savotta on kova, mutta sama se. Pääasia että terveys alkaa olla kohdillaan.