lauantai 27. elokuuta 2011

27.8.2011

Aamulla oli hyvä olo ja jotenkin varma fiilis siitä että tänään tulee hyvä kisa meikäläiselle. Se onkin jännä juttu, yleensä aina ennen hyvän suorituksen antanutta kisaa on ollut jo etukäteen aika varma olo. Mistä johtuu? Ei mitään hajua, voi olla sattuman kauppaa ja tuuripeliä kuka niitä rasteja löytää.

Aamun prologissa otin rauhallisen alun. Maltoin lukea karttaa ja vasta neloselle otin vauhdikkaammin, tuloksena pohjat. Suoritus oli mainio ja se palkittiin toisella sijalla 3 sekuntia Muukkosen perässä. Asetelmat olivat koko lailla mehukkaat, saimme Petterin kanssa etua minuutin ennen suurta letkaa.

Väliaikaa oli vain kaksi tuntia. Nestettä ja nestemäistä ravintoa elimistön täytteeksi, vielä varttia ennen kofeiinigeeli Karpan suosituksesta. Laskeskelin ettei takaa-ajavassa letkassa olisi riittävän kovaa veturia,vaan jos etenisimme Petterin kanssa hyvin saisimme ratkaista kaksi ensimmäistä sijaa ihan vaan kahenkesken.

Näitähän ei toki koskaan tiedä. Jollakulla saattaa olla pöljänpäivä ja minuutin ero avokallioilla on kuitenkin melko pieni. No, homma lähti hyvin käyntiin ja sain imettyä Petterin etumatkan heti kiinni. Ykköselle pääsin leimaamaan ensin, samoin kolmella seuraavalla rastilla. Vitoselle sain tuntea kuinka Petterillä mäki nousee. Sen jälkeen matka olikin yhtä raastoa ja henkiinjäämistaistelua. Olin erittäin tiukilla koko ajan. Ja niin pitääkin, kuka on sanonut että sen pitäisi tuntua helpolta?

Selvisin kuitenkin hienosti ja palkintona siitä nappasin toisen sijan. Lopussa en vaan pystynyt edes haastamaan. Ei se mitään, meien perheessä AM hoitaa ne hommat.

Tästä sitten vaan SM-kisa kiikariin ja kohti uusia seikkailuja. Se on taas edessä työviikko ja perjantaina sitten 500km autolla. Niin ne on menny.

PS. kiitokset kannustuksista. Omaa nimeä huudettiin mukavasti lähdössä, kartanvaihdossa ja maaliin tullessakin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.