lauantai 1. lokakuuta 2011

Taisi lipsahtaa ylimenon puolelle tässä vaiheessa

Hei.

Eipä ole pystynyt käymään lainkaan lenkillä sitten viime sunnuntain. Niinisalon reissulla olleista reserviläisistä kaikki ovat sittemmin kaatuneet tähän samaan tautiin, enkä siis tehnyt poikkeusta.

Luonne on semmoinen että ei pysty hetkeäkään olemaan vaan. Pakko on jotain keksiä, sen takia nämä sairastelut aiheuttaa masennusta. Sitä paitsi laskin tuossa huvikseni, että viimeisen vuoden aikana olen ollut 10 viikkoa sairaana. Mielestäni se saattaa olla jopa hieman liikaa. Spekulointien mukaan kaikki johtuu Remicadesta, minkä pitäisi kai laskea vastustuskykyä. Mene ja tiedä, tähän pitäisi saada joku muutos. Turhauttaa nimittäin pitää tasaisin väliajoin viikon tai jopa sitäkin pidempiä taukoja.

Tänään piti juosta Kataja-hölkässä. Tällä kertaa oli kuitenkin tyydyttävä katsojan rooliin. Mukavan näköistä menoa oli, hieman harmittelin etten voinut olla mukana. Keskisalo voitti ja Pantsar oli toinen. Naisissa Johanna Lehtinen löi Kaisa Mäkäräisen.

Ensi lauantaina olis sitten se maratoonikin edessä. Katsellaan nyt miten siitä selvitään. Ei kai tämmöinen ihan parasta mahdollista valmistautumista ole.

Nyt on muuten löytynyt todella kovan luokan ohjelma, nimittäin Maria! Ai että kun oli tälläkin viikolla huikeita tyyppejä saatu haalittua studioon. Keiteleen mies ilmoitti saavansa kiksejä kouluammuskeluista, tuovat kuulemma sopivasti säpinää Suomeenkin. Kylmäksi ei jättänyt myöskään Jussi Parviaisen ja Porno-Saanan vierailu. Toinen oli umpihullu ja toinen umpityhmä. Päätelkää miten päin se meni.

1 kommentti:

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.