Uransa arvokkaimpaan: ESEM-hopeaan

Prochazka sanoi onnitellessani MM-kullasta, että onnistuuhan sitä kun saa riittävän monta yritystä. Sama pätee tähän meikäläisen viimeinkin saavuttamaan mitaliin SM-pitkällä matkalla. Yritystä on vuosien saatossa ollut enemmänkin kuin tarpeeksi, mutta kaukaa se mitali on aina kiertänyt. Lähimmäksi pääsin vuonna 2008 Leppävirrralla, jolloin olin pronssissa kiinni vielä kolmatta viimeisellä rastilla. Joku voi tämänkin asian internetistä tarkistaa, voi olla että aika on kullannut muistot. Loppusija oli kuitenkin viisi, se on vissi.

Lauantain karsinta meni heikohkosti. Tuloksena viides sija, ja ehkä hieman huonompi lähtöpaikka kuin toiveissa oli. Huolestuttavaa oli kuitenkin se, etten kokenut olevani kovinkaan vahvoilla karsinnan kaltaisessa maastossa. 

Lauantai-illan aikana jostain tuli sellainen oikeanlainen fiilis sunnuntain finaalia ajatellen. Olo oli jostain kumman syystä varsin luottavainen. Tiesin kohtalaisen varmasti, että tulen suunnistamaan finaalissa hyvin. Tällä kertaa ei haitannut yhtään, vaikka se ei riittäisi hyvään sijoitukseen. Miksi näin, sitä en tiedä. Yleensä on haitannut.

Sunnuntaina onnistuin sitten tekemään erinomaisen juoksun. Todella harvinaista mun uralla on se, että kisan aikana en mieti vauhtia laisinkaan, vaan menen vain rastilta rastille sillä vauhdilla, mikä se nyt kulloinkin sattuu olemaan. Olisi helketin kivaa, jos aina voisi olla noin rauhallisin mielin, eikä takaraivossa jyskyttäisi jatkuva kiire ja epävarmuus. 

No, kyseessä on vain ja ainoastaan hopeinen mitali suunistuksen SM-kisassa. Tiedän, ettei se ole tässä urheilevassa maailmassa mitään, eikä ole syytä kohota ilmaan. En voi silti kieltää, etteikö maistuisi oikein todella hyvälle. En aio olla nauttimatta tästä itselleni tärkeästä saavutuksesta. Voi nimittäin alamäki odottaa ihan heti tuossa nurkan takana.

Seuraavana juoksen täällä puolikkaan, jotta voisin juosta täällä kokonaisen 

Karttajuoksua Jämsässä – NORT vaihtui norttiin

Olen kesän aikana juossut enemmän sprinttejä kuin koskaan. Aikomuksena oli tarttua hyvin ohueen, mutta olemassa olevaan saumaan juosta itsensä Suomen joukkueeseen syksyn pohjoismaiselle suunnistuskiertueelle eli Nortille. Eilen oli aika katsoa, mihin kesäinen sprinttisatsaus riittää.

Aamulla karsittiin metsäisellä ja varsin mäkisellä reitillä Jämsän kupeessa sijaitsevan  Hartusvuoren alueella. Hitaasta alusta huolimatta onnistuin varsin mallikkaasti, tuloksena viides tila. Ensimmäinen porras oli onnistuneesti selvitetty, koska minimitavoite oli päästä niiden kuudentoista onnekkaan joukkoon, jotka iltapäivällä juoksisivat erävaiheessa.

Karanteenialueelle mennessä kaverit leukailivat, että jako välieriin oli tehty periaatteella sprinttierä – metsäerä. Todellakin näin oli, sen olisi tulevaisuus katkerasti osoittava. Itse kuuluin tähän metsämiesten erään, kuten seurakavereista Pajunen, Huovila ja Airilakin. Lisäksi välierässä vastaan asettuivat Lakasen velloksista vauhdistaan tunnetut Jani ja Jonne, sekä Tervon suvun Tuomas. Tuomas toi kaivatun poikkeuksen sääntöön, ovathan hänen suurimmat meriittinsä saavutetut nimenomaan sprintin saralla.

Halusin olla koko kisan ajan joko keulassa, tai vähintään kolmen sakissa. Arvelin, että hitaana lähtijänä alkukiihdytys olisi oleva vaikea. Kävi kuitenkin niin, että menin heti ykköselle keulassa. Leimasin ensimmäisenä ykkösellä, kolmosella, nelosella, vitosella, kasilla ja ysillä. Kympille katsoin, että talo kannattaa kiertää vasemmalta. Tässä vaiheessa jäi huomaamatta, että siinä kohtaa oli kierreportaat. Kiersin erehdyksissä vielä toisenkin talon, pudoten viidenneksi.

Tässä vaiheessa tajusin, että nyt tulee vaikeaa. Sain juostua kahdella seuraavalla välillä porukan kiinni, mutta ennen ratkaisevaa rastiväliä olin vielä viidentenä. Otin sattuman kaupalla Janin selän eli kiersimme rastille 13 oikealta. Rastille tullessamme huomasin, että ainoastaan Tervo ehtii eteen. Olin erän kolmas Janin ja Tuomaksen jälkeen, jatkoon mentiin siis ilman aikavertailua. Mun jälkeen maaliin tulivat Pajunen, Lakanen Jonne, Huovila ja Airila.

Aloin heti verkkaamaan ja miettimään finaalia. Nyt olisi mahdollisuus mihin vain, pari ekaa vaihetta oli onnistuneesti selvitetty, juoksu tuntui helpolta ja usko oli kova. Kuulin, että Tervo ja Laka-Jonne oli hylätty, olin siis selvittänyt radan onnistuneesti ilman hylsyä.

Ehdin keskittyä finaaliin reilun puolen tunnin ajan, kunnes tieto tuli. Kaikki muut, paitsi Hannu, oli meidän erästä hylätty. Hylsyjä tuli toisestakin erästä, kaiken kaikkiaan kymmenen. Hyvä fiilis romahti hetkessä, ei jäänyt tästä sitten mitään kuitenkaan käteen. Vooi helketti.

Mielestäni vika on meidän juoksijoiden. Porukassa mennään kovaa, eikä karttaa tule sitten luettua. Tässäkin tapauksessa homma oli pienestä kiinni, käsitykseni mukaan kielletyllä tonttialueella ei montaa askelta otettu. En voi kuitenkaan kiistää, etteikö juuri nyt sylettäisi edelleen todella paljon. Eniten oma tyhmyys.

Ja Muukkosen lokista voitte käydä katsomassa tarkemman analyysin asiasta. Erittäin hyvä selvitys, meidän erässä juostiin kai juurikin noiden kahden puun välistä.
http://www.petterimuukkonen.fi/2012/08/elosen-laskuoppia-dsq.html

Pikkuhäät

Viime lauantaina pitkällinen projekti sai päätöksensä, kun menin silloin vielä tulevan, tällä hetkellä nykyisen vaimoni kanssa naimisiin. Purjehdin siis avioliiton satamaan ja mitä näitä nyt on.

Alkuviikon asiaa mutusteltuani, olen todennut, ettei ainakaan ihan heti viitsi mennä uudelleen naimisiin. Sen verran on väsyttänyt, eikä tämä ole mitään verrattuna polttariväsymykseen. Onneksi kaveripiiristä löytyy sellaisia rohkeita veikkosia, jotka uhrautuvat, ja taas päästään juhlimaan.

Vanha kansa sanoisi, että leikki leikkinä. Oikeasti oli todella hieno lauantai.

Uus Fincke 

Pojat odottaa

Metsälä vie

Knock-out

Syksyn NORTille katsastetaan Jämsässä ns. knock-out sprintin merkeissä. Mieli tekisi päästä mukaan, joten kyseistä kisamuotoa oli tänään kokeiltava. Juoksimme kaksi lyhyehköä sprinttiä yhteislähdöllä, ikään kuin välierää ja finaalia jäljitelläksemme. Johtopäätelmänä kuin yhdestä suusta, hyvä kisamuoto. Paras taktiikka on peesata letkan viimeisenä, ja lopussa sitten ohi. Mikäli sattuu vain omaamaan hyvän irtiottokyvyn. Ehdotan Suomen joukkueeksi Sandelsin Niclasta, eikä muita. Hauska olisi itsekin juosta, ellei nämä ylettömät kesäläskit löllyisi vyötäröllä.

Ei ehi reenata ollenkaan. On ristiäisiä, polttareita, häitä, kolmekymppisiä, rokkeja ja muita. Tällä menolla ei kisatuloksilla juhlita, pitää siis käyttää vielä taskussa oleva varpajaiskortti syksyllä.