torstai 6. maaliskuuta 2014

9


Tänään on 6.3 eli tasan kuukausi olisi vielä aikaa parantaa maratonkuntoa. Viime viikko meni taas ihan hyvin ja treenit tuli tehtyä suunnitelman mukaan. Samaan tahtiin menee vielä tämä viikko, mutta ei tässä enää montaa viikkoa auta mättää, jos aion 6.4 seisoa tuorejalkaisena ja -päisenä Riemukaaren tuntumassa.

Viikon kohokohdat olivat tiistain 12 kilometriä keskivauhdiltaan hieman alle 3'30/km, keskiviikon ja lauantain 15 kilometriset perusmätöt noin tuntiin ja perjantain kovat vedot. Koviin vetoloihin lisäsin edelliseen viikkoon verrattuna minuutin lisää pituutta per veto. Sunnuntain pitkä kulki just niin hyvin, kuin pitkät ovat tänä vuonna kulkeneet. Eli helposti.

Aikatavoite ja alkuvauhti pyörivät paljon mielessä. Olen kuitenkin tullut nyt siihen johtopäätelmään, että on ehkä vähän turhaa laatia liian tarkkoja suunnitelmia. Enhän tiedä keliä, lämpötilaa, kulkevaisuutta, tankkauksen onnistumista yms. tekijöitä. En ole siis lukitsemassa mitään kovin tarkkaa suunnitelmaa, vaan teemana on Heinosen sanoin fokus, luovuus ja tunne.

On tässä vielä myönnettävä se tosiasia, että mielessä on ollut seitinohut harmitus, kun olen seuraillut suunnistustuloksia Turkista ja Portugalista. Turha sitä on enää harmitella, suunnitelma on laadittu ajat sitten ja sen mukaan menen. Mielenkiintoista on kyllä nähdä, miten suunnistus lähtee kevään mittaan kulkemaan.

Lähteehän se, kun siihen itse uskoo.

Tässä olisi vielä linkki Pariisin reittikarttaan, jos joku haluaa vilkaista
Reitti

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.